Matka jatkui Andalusian eteläkärkeen, paikkaan jossa kartta alkaa tuntua melkein symboliselta.
Saavuimme Tarifaan, Euroopan eteläisimpään pisteeseen, siihen kohtaan missä Välimeri ja Atlantin valtameri kohtaavat toisensa.
Jo lähestyessä maisema muuttuu. On kuin ajelisi Suomen Pohjanmaalla. Peltoa, aukeaa ja alavaa.
Rannikko avautuu leveäksi ja avoimeksi, ja horisontissa siintää vain vettä – ei suojaa, ei esteitä. Tuntuu kuin maa itse hengittäisi syvemmin täällä, missä kaksi merta koskettaa toisiaan ja vaihtaa virtojaan näkymättömästi.
Tarifa tunnetaan ennen kaikkea tuulestaan. Tämä on tuulen kaupunki. Täällä tuuli on päähenkilö.
Se tulee Atlantilta voimalla, joka saa hiukset tarttumaan kasvoihin ja meren pinnan jatkuvasti elämään.
Siksi Tarifa on myös yksi Euroopan tunnetuimmista surffaus- ja leijalautailupaikoista. Kitesurfing ja windsurfing eivät ole täällä vain harrastuksia, vaan osa kaupungin identiteettiä.
Tuuli ei ole heille este – se on mahdollisuus.
Erityisesti kaunis pieni ranta, Playa de Valdevaqueros on paikka, jossa tämä näkyy kaikkein selvimmin. Laaja hiekkaranta, dyyneineen ja avoimine merimaisemineen, täyttyy purjeista ja leijoista, jotka nousevat taivaalle kuin värikkäät liput heti auringon noustessa.
Yövyimme täällä.
Tämä ranta ei ole vain paikka, vaan jatkuva vuoropuhelu tuulen ja ihmisen välillä.
Tarifassa alkaa väistämättä miettiä, mitä tuuli oikeastaan on.
Joillekin se on häiriö. Se sekoittaa hiukset, viilentää liikaa, tekee rannalla istumisesta levotonta. Se kiusaa ja häiritsee. Saa nivelet kolottamaan ja vilustuttaa. Toisille se on syy olla tulematta lainkaan.
Mutta sitten on niitä, jotka eivät taistele tuulta vastaan.
He valjastavat sen. He oppivat lukemaan sen suuntaa, rytmiä ja voimaa. He eivät yritä pysäyttää sitä, vaan käyttävät sitä liikkeen lähteenä.
Sama tuuli, joka yhdelle on este, on toiselle voima, joka nostaa ilmaan ja kuljettaa aaltojen yli.
Ehkä tässä on jotain suurempaa kuin pelkkä sääilmiö. Ehkä tässä on opetus elämän arkeen. Niihin omiin vastatuuliimme, joita jokainen kohtaa tavalla jos toisella.
Harva meistä toivoo ja odottaa tuulia elämäänsä. Noita vaikeuksia, muutoksia tai epävarmuutta. Pettymyksiä, menetyksiä, käänteitä. Haluaisimme myötätuulta, suoraa tietä ja ennakoitavaa matkaa.
Silti juuri vastatuulet opettavat eniten. Ne paljastavat, mihin luotamme, mistä pidämme kiinni ja kuinka suhtaudumme asioihin, joita emme voi hallita.
Miten valjastamme vastatuulen?
Tarifan rannalla katselin surffaajia, jotka eivät näyttäneet ahdistuvan tuulesta. Päinvastoin. Mitä voimakkaammin se puhalsi, sitä enemmän he näyttivät innostuvan.
Voimia ei todellakaan pidä haaskata siihen, että vastustaa olosuhteita, vaan tulee oppia työskentelemään olosuhteiden kanssa.
Viisaus on siinä, että uskaltaa nostaa ja oppii suuntaamaan purjeensa oikein.
Tarifan rannalla tuuli puhalsi taukoamatta. Se ei muuttanut suuntaansa heidän toiveidensa mukaan. Silti rannalla näkyi ihmisiä, jotka hymyilivät, koska olivat oppineet käyttämään sen voimaa hyväkseen.
Heillä oli ilo.
Seisten Playa de Valdevaquerosin rannalla, missä Atlantti ja Välimeri kohtaavat, tuntuu kuin katselisi kahta eri maailmaa, jotka eivät koskaan täysin sekoitu, mutta eivät myöskään ole erillisiä.
Ne koskettavat toisiaan jatkuvasti, vaihtavat virtaa, lämpöä ja liikettä – aivan kuten elämäkin tekee. On vain tiedettävä, missä on oma sisäinen raja ja tehtävä.
Katsot purjeiden tanssia tuulessa. Sama voima, joka hajottaa, voi myös nostaa. Kysymys ei ole siitä, tuuleeko – vaan siitä, mitä sille tekee.
Ja sydämelle vahvistuu ymmärrys: Kovimmankin tuulen voi ottaa osaksi omaa suuntaa.
Kuinka tiedämmekin tämän jo, mutta emme silti elä sen mukaan. Ja niin petämme oman sydämemme ja estämme ilon sekä ihmeet elämässämme.
- Hiljentyminen ja levollisuus
- Ihmissuhteet ja rajat
- Luovuuden ilo
- Tietoisuus ja voima
- Toivo ja elämänjano
- Tunnemaailman tasapaino
- Unelmat ja ihmeet
