Praia de rocha on yksi Portugalin tunnetuimmista rannoista. Se sijaitsee Algarven etelärannikolla lähellä Portimãon kaupunkia ja houkuttelee vuosittain satojatuhansia matkailijoita.
Rannan nimi tarkoittaa Kalliorantaa, mikä kuvaa hyvin sen maisemaa. Praia da Rocha tunnetaan erityisesti valtavista hiekkadyyneistään, kultaisesta hiekastaan ja vaikuttavista punertavista kalkkikivikallioistaan, jotka kohoavat rannalla siellä täällä muodostaen luonnollisia näköalapaikkoja. Täältä löydät myös ne upeat yksityislaguunit luolien uumenista uskaltaessasi seikkailemaan.
Atlantin valtameri tuo raikkaan tuulahduksen, ja kesäisin lämpötila onkin vain 25–30 astetta.
Rannan itäpäässä sijaitsee vanha linnoitus Fortaleza de Santa Catarina, joka rakennettiin 1600-luvulla suojelemaan rannikkoa merirosvoilta ja hyökkäyksiltä. Linnoitukselta avautuvat upeat näkymät sekä rannalle että läheiselle satama-alueelle.
Rannalla on laajoja urheilualueita, ja erityisesti rantalentopallo on tehnyt siitä kuuluisan. Kesäisin ranta muuttuu yhdeksi Euroopan vaikuttavimmista rantalentopallokeskuksista, sillä hiekalla on 44 lentopallokenttää suuria turnauksia, harjoitusleirejä ja harrastetapahtumia varten.
Praia da Rocha toimii suurten yleisötapahtumien näyttämönä. Alueella järjestetään ajoittain konsertteja ja festivaaleja. Esimerkiksi kansainvälinen musiikkifestivaali Afro Nation on tuonut alueelle kymmeniä tuhansia kävijöitä.
Rannalla kulkee rantabulevardi, jonka varrella on ravintoloita, kahviloita ja putiikkeja. Kaikkialla on kaunista, siistiä ja rauhaisaa.
Tämä on kuin suuri ulkoilmaolohuone.
Suuri urheilupuisto.
Muutaman sadan metrin päässä jotkut voimaharjoittelevat, jotkut juoksevat, jotkut kuvaavat auringonsäteiden leikkiä kallioilta, ja jotkut surffaavat, tuolla jotkut lukevat kirjaa rantatuolilla, toisaalla lapsiperheitä pelaa piknikviltillä yhdessä, ja toisaalla tanssitaan.
Ja nyt paikalle saapuu linja-autoittain satoja nuoria. Täällä on kansainvälinen rantalentopalloturnaus.
Kaupungit investoivat usein miten miljoonia euroja liikuntakeskuksiin, puistoihin ja tapahtuma-alueisiin. Praia da Rocha näyttää, että joskus tarvitaan vain hiekkaa, meri, mielikuvitusta ja yhteyttä.
Se, mikä silmiisi pistää, on raittius. Nuoret viettävät aamuvarhaisesta yömyöhään aikaa yhdessä ja täällä ei meuhkata, ei sotkita, ei rikota paikkoja eikä jätetä roskia muiden siivottavaksi.
Suurella rannalla vallitsee poikkeuksellinen levollisuus. Vaikka ihmisiä on ehkä tuhansia kokonaisuudessaan, ilmapiiri ei tunnu raskaalta tai kireältä., ei vaaralliselta eikä sekavalta. Jokaisella näyttää olevan oma paikkansa itselleen ja samalla vastuunsa toisistaan, eikä sitä tarvitse puolustaa.
Yhteinen tila toimii, koska sitä käytetään yhteisenä tilana.
Monessa matkakohteessa kuulet puhuttavan yhteisöllisyydestä, mutta täällä sen voi nähdä. Kukaan ei tunnu olevan paikalla vain omia intressejään varten. Ranta on yhteinen tila, josta pidetään yhdessä huolta. Kenenkään ei tarvitse valvoa, ei vartioida, ei ohjata.
Täällä huomio kiinnittyy siihen, kuinka hyvin asiat voivat parhaimmillaan toimia.
Energia on suuntautunut leppoisesti kaikkialla johonkin rakentavaan. Hiekalla syntyy uusia tuttavuuksia, mutta samalla vallitsee hämmästyttävä keskinäinen kunnioitus. Kentän laidalla kannustetaan myös vastustajaa, ja pelin päätyttyä verkon yli vaihdetaan hymyt ja kiitokset.
Suomalaiselle matkailijalle kokemus herättää väistämättä ajatuksia. Ja ne saavat pontta vielä, kun huomaat, ettei ravintoloiden ja kauppojen ulkopuolella olevia tavaroita siivota sisälle yöksi – varkauden, rikkomisen tai sotkemisen syystä.
Tämä tuntuu paratiisiltä.
Aurinko alkaa laskea Atlanttiin ja viimeiset pelit ovat vielä käynnissä. Rannalla vallitsee edelleen levollinen tunnelma. Se on ehkä tämän rannan suurin vahvuus.
Ja sitten havahdut. Täällä kellon lyödessä iltakymmenen, väki hiljenee, vaikka jatkaakin yhteistä illan viettoa vielä tuntikausia. Naapurimassa Espanjassa elämän ääntä ja vilskettä riittäisi yötunneille saakka.
Tällä sääntöjä ei koeta rajoituksena, vaan osana yhteistä sopimusta siitä, että kaikkien on hyvä olla.
Olin jo huomaamattani tottunut siihen, että jossakin soi aina musiikki, joku huutaa kadulla tai mopon ääni kantautuu keskellä yötä. Äänimaisemasta oli tullut jatkuva taustakohina, johon ei edes kiinnittänyt huomiota, kunnes nyt sen puuttuessa.
Praia da Rochalla hiljaisuus tuntuu lähes ylellisyydeltä. Ei siksi, että elämä katoaisi ympäriltä, vaan siksi, että ihmiset osaavat antaa toisilleen tilaa iloita rauhaisasti.
Yhteisöllisyys ei täällä tarkoita äänekkyyttä. Päinvastoin. Mitä enemmän ihmisiä on koolla, sitä enemmän he näyttävät ymmärtävän yhteisen vastuun.
Hiljaisuus ei tunnu täällä tyhjältä. Se tuntuu sivistykseltä. Onko se ilmapiiri, joka luo paratiisilta tuntuvan paikan?
Jäät miettimään ryhmäkäyttäytymistä.
Yksilö voi toimia täysin järkevästi yksin, mutta porukassa vastuu hämärtyä. Kun kukaan ei tunnu olevan “se, joka kantaa seuraukset”, tuntuu syntyvän helposti ilmiö, jossa rajoja kokeillaan pidemmälle kuin yksin mentäisiin.
Toinen suurin kirjaimin kirjoitettu ajatus muodostuu anonymiteetin tunteesta ja tilan omistamattomuudesta. Ne puuttuvat täältä.
Julkisissa tai “ei kenenkään omissa” tiloissa muistan Suomessa nuorten kokeneen, ettei heidän teoillakaan ole sellaisissa paikoissa suoraa henkilökohtaista vastuuta. Jos paikka ei tunnu omalta, siitä ei myöskään pidetä samalla tavalla huolta. Miten surullista -mutta eihän se näin voi olla.
Toisaalta sosiaaliset normit nousevat mielen pohdintaan tällä rannalla. Ihmismieli mukautuu helposti siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Jos ympäristö on jo valmiiksi sotkuinen tai rajoja rikkova, kynnys tehdä samoin laskee alitajunnallisesti.
Vastaavasti siisti ja hyvin toimiva ympäristö ohjaa käyttäytymistä toiseen suuntaan – Vai ohjaako? Miten nuoren elämä vaikuttaisi olevan täällä toisaalla maailmalla muka suoraviivaisempaa?
Paratiisirannalla osataan lukea tilaa. Osataan mukautua herkästi. Osataan huomioida muita enemmän kuin omien sisäisten arvojen tai tapojen varaan jääden. Ympärillä oleva yhteinen rytmi tekee tilasta lähes itsestäänselvän.
Tällaisen paratiisirannan este voisi hyvin olla seurauksien etäisyys. Jos teon ja sen vaikutuksen väliin ei tule välitöntä palautetta, jos yhteisön suora reagointi ja oma kokemus vahingosta on abstrakti, syntyy ilmiö, jossa vastuu alkaa tuntua etäiseltä.
Tämä ympäristö on kuin se tekisi oikean suunnan helpoksi kaikille valita. Kun näet kaikkien pitävän huolta yhteisestä tilasta, siitä tulee nopeasti normaalia. Kun taas näet toisten pelaavan, liikkuvan ja viettävän aikaa ilman häiriötä, syntyy hiljainen sopimus: täällä ollaan yhdessä, ei toisia vastaan.
Seurailet ja mietit, ettei tämä käyttäytyminen tunnu ulkoisesti ohjatulta. Kukaan ei valvo, ei ohjaa, ei huomauta. Se toimii juuri siksi, että ohjaus tulee omasta sisimmästä ja sivusta – muilta, jotka toimivat esimerkkinä.
Varmaan nämäkin nuoret ovat aivan erilaisista taustoista ja perheistä. Heidät on varmaankin kasvatettu hyvin monilla eri tavoilla, ja erilaisissa ympäristöissä. Silti heitä yhdistää vahva yhteinen käsitys kunnioituksesta.
Jokin heissä tunnistaa signaalin merkityksellisyydestä. Se tekee tästä hetkestä paratiisimaista.
Heillä tuntuu olevan myös erikoisen vahva ryhmäidentiteetti. Jokin näkymätön psykologinen side, joka yhdistää. Sillä onhan totta, että jos ihminen kokee olevansa ulkopuolinen tai irrallinen, ei hän koe omakseen myöskään ympäristön normeja.
Aivan kuin yhdessä he vahvistavat samaa käyttäytymismallia – ja se malli on riittävän vahva ylittämään yksilöllisetkin erot.
Ja sitten jäät kiinni ajatukseen vielä tunteiden ja energian purkamisesta.
Nuoruuteen kuuluu vahvat tunteet ja suuri sosiaalinen energia, itsensä etsiminen ja rajojen kokeilu. Jos sille ei ole kanavaa – tekemistä ja yhteisöllistä toimintaa – se voi purkautua hengailuna joka muuttuu oudolla tavalla häiriökäyttäytymiseksi.
Tämä paikka tuntuu toimivalta. Tämä paikka tuntuu paraiisirannalta. On kauneutta, lämpöä ja tunnelmaa. Ja siksi, että ihmiset ovat läsnä – yhteisessä tekemisessä, katseissa ja siinä, miten yhteinen tila hengittää.
Aikusilla on paljon opittavaa nuorilta.
Olemme liian kiireisiä opettamaan nuoria emmekä tarpeeksi valmiita oppimaan heiltä.
Kun katsoo auringon laskevan Atlanttiin ja viimeisten pallojen lentävän verkon yli, huomaa ajattelevansa jotakin syvää. Kaunis tulevaisuus rakentuu todellakin siitä, että ihmisille annetaan mahdollisuus kuulua johonkin itseään suurempaan.
Joskus paratiisi ei ole maisema.
Paratiisi on tapa, jolla ihmiset kohtelevat toisiaan.
- Hiljentyminen ja levollisuus
- Ihmissuhteet ja rajat
- Luovuuden ilo
- Tietoisuus ja voima
- Toivo ja elämänjano
- Tunnemaailman tasapaino
- Unelmat ja ihmeet
