Portugalin ilta on värjännyt kadut pehmeän kultaisiksi. Aurinko on jo laskemassa, ja ihmiset liikkuvat rauhalliseen tahtiin rantakaupungin kujilla. Sitten näin jotakin, mikä sai hymyilemään.
Munkin.
Hänellä oli yllään oranssin sävyinen kaapu, ja hän polki polkupyörällä määrätietoisesti eteenpäin. Ei kiirehtien, ei näyttävästi, vaan luonnollisesti, kuin olisi tehnyt sitä koko elämänsä.
Jostain syystä näky pysäytti.
Munkit kuuluvat helposti johonkin toiseen aikaan tai ainakin paikkaan. Kiviluostareihin, vuorille, hiljaisiin puutarhoihin ja kynttilänvaloon, vuorille ja temppeleihin. Munkkien ajatellaan kulkevan jalan, hitaasti ja mietiskellen.
Polkupyörä taas kuuluu moderniin maailmaan, liikkeeseen, kaupunkeihin ja arkeen.
Näky oli hauska ja puhutteleva.
Munkkiuden historia ulottuu noin kahden tuhannen vuoden taakse. Ensimmäiset kristityt erakkokilvoittelijat vetäytyivät autiomaihin, erityisesti Egyptiin ja Syyriaan. He etsivät hiljaisuutta, rukousta ja yksinkertaista elämää.
Tunnetuimpia oli Antonius Suuri, jota usein kutsutaan kristillisen luostarielämän isäksi. Hänen esimerkkinsä innoitti monia jättämään taakseen vaurauden ja tavanomaisen arjen asiat etsiäkseen syvempää rauhaa.
Myöhemmin syntyivät luostarit. Yhteisöt, joissa munkit elivät yhdessä, rukoilivat, tekivät laupeuden työtä ja harjoittivat hengellistä elämää.
Se kuulostI siltä, että he kaipasivat pahasta maailmasta katoamista. Kaipuuta syvään hengelliseen yhteyteen ilman ihmisyyden riesoja.
Tämän munkin sahraminvärinen kaapu kertonee kuitenkin buddhalaisesta ajattelusta.
Munkki näytti siltä, kuin olisi ollut matkalla pois maailmasta. Hän näytti olevan täysin kotonaan siinä. Kaapu liehui tuulessa, pyörä rullasi eteenpäin.
Ja eipä hänen valintansa liikkua polkupyörällä ollut ympäristöä kuormittava.
Munkit pyrkivät vapautumaan kaikesta kiintymyksestä, joka estää näkemästä elämää kirkkaasti. He harjoittelevat tyytymään vähempään, jotta voisivat nähdä syvemmälle. Hiljentämään ympäristön ääniä kuullakseen sisäisen äänen.
Kyse on tilan tekemisestä olennaiselle. Kyse on tiedollisten taitojen vahvistamisesta.
Heidän ajattelussaan on neljä totuutta; Kärsimys kuuluu elämään. Kärsimyksellä on syy. Kärsimyksestä on mahdollista vapautua ja vapautumiseen johtaa polku.
Tässä on hyvin paljon totuutta, ja se on saanut monet länsimaisetkin kääntymään samaan ajatteluun etsiessään rauhaa. Tuo polku on kahdeksan askelman polku, joka vakuuttaa järki-ihmisenkin.
Tämä buddhalainen henkinen harjoittelu alkoi noin 500 vuotta ennen meidän ajanlaskuamme.
Hengellinen elämä ei ala silloin, kun poistumme maailmasta. Ei vasta sitten, kun elämä päättyy maallisessa ja jatkuu ylimaallisessa.
Se alkaa silloin, kun opimme kulkemaan sen läpi tietoisemmin.
Joskus jalan.
Joskus polkupyörällä.
Kaipuu ja tarve tähän hengelliseen syvyyteen on jokaisen ihmisen sisimpään puhallettu.
Tommy Hellsten kiteytti hyvin tämän etsinnän.
“Ihminen on paiskattu hengen ja aineen väliseen jännitteeseen. Valitessaan vain aineen, hänestä tulee joko epätoivoinen tai kyyninen. Valitessaan vain hengen, hän kadottaa yhteyden todellisuuteen.
Valitessaan molemmat, hän löytää tietoisuuden ja todellisen olemuksensa. Hän jatkaa maan päällä, mutta taivastietoisena. Hän on jo perillä, vaikka on vasta matkalla.”
Me liikumme aineen ja hengen rajapinnassa. Niitä ei tule asettaa toisiaan vastaan.
Tämä jännite ei ole uusi. Se on ollut ihmisessä aina.
Kun opimme seisomaan näiden välissä, osaamme kohdata itsemme ja toisemme. Opimme läsnäolon ja löydämme rakkauden olemuksen syvyyden.
Ei tarvita luostarin seiniä tai vuoren huippua. Ei viittaa tai kirkkoa.
Riittää, että pysähtyy hetkeksi oman sydämensä kanssa – siinä samassa arjessa, jossa jo on. Siitä alkavat muutokset ja ihmeet sisäisessä maailmassa.
Ilo ja elämän täyteys syntyy sisäisestä yhteydessä Luojaan, joka on kaikessa kansamme. Vuosituhansien vanha vakaa käsitys siitä, että ihmisen sisäisesti kiinnittyessä näkymättömään todellisuuteen enemmän kuin näkyvään, hän löytää koko totuuden.
Kokea, että on maailmassa ilman että on maailmasta, ei sen vietävissä. Sillä vain henkisyys tekee ihmisen eläväksi. 2.Kor.3:6
Pyöräilevä ja rauhaa etsivä munkki muistutti, kuinka jokainen ihminen kaipaa rauhaa ja sovintoa. Itsensä, toistensa ja luonnon kanssa.
Pyörä muistutti myös, kuinka osa totuus on aina helpompi kertoa ja vastaanottaa kuin koko totuus.
“En minä pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahasta.” -Jeesus, Joh. 17:15
“Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistumisen kautta.” Room. 12:2
“He eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään ole maailmasta.” – Jeesus, Joh. 17:16
