Matka jatkui kohti Andalusian Atlantin rannikkoa ja yhtä Euroopan vanhimmista kaupungeista, Cádizia. Olin odottanut tätä merenrantakaupunkia, historiaa ja nähtävyyksiä viisi vuotta.
En kuitenkaan osannut odottaa sitä tunnetta, joka valtasi jo matkalla sinne.
Tie kulki pitkin laajoja tasankoja. Suorina jatkuvat tiet halkoivat maisemaa kilometri toisensa jälkeen. Horisontti avautui kauas, eikä mikään tuntunut pysäyttävän katsetta. Jostakin syystä maisema tuntui hyvin tutulta ja turvalliselta.
Tuli mieleen Pohjanmaa.
Ei tietenkään siksi, että Andalusia ja Pohjanmaa näyttäisivät samanlaisilta. Toinen kylpee etelän auringossa, toinen pohjoisen viileässä valossa.
Silti avoimuudessa oli jotain samaa. Samaa avaraa hengitystä. Samaa tunnetta siitä, että taivas saa olla suuri ja vuoret eivät ole edessä vaatien ja haastaen kulkua.
kuva : wikipedia
Huomasin jälleen, kuinka paljon meissä elää niitä maisemia, joiden keskellä olemme kasvaneet. Vaikka matkustamme tuhansien kilometrien päähän, jokin sisällämme tunnistaa tuttuja piirteitä ympäristöstä.
Maisemat eivät ole vain näkymiä silmille. Ne rakentavat sielunmaisemaa.
Ehkä juuri siksi nuo pitkät suorat tiet tuntuivat niin hyviltä ja onnellisilta. Katse sai levätä. Mieli sai tilaa. Ei ollut jyrkkiä mutkia eikä jatkuvaa hälinää.
Oli vain tie, joka jatkui kohti horisonttia.
Cádizissa historia on läsnä kaikkialla. Kaupungin perustivat foinikialaiset jo noin 1100 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Se tekee siitä yhden Euroopan vanhimmista yhtäjaksoisesti asutuista kaupungeista.
Vuosisatojen aikana täällä ovat kulkeneet roomalaiset, maurit ja espanjalaiset tutkimusmatkailijat.
Kaupungin merkitys kasvoi erityisesti aikana, jolloin Espanjan laivat purjehtivat Atlantin yli kohti Amerikkaa. Cádizista tuli tärkeä kauppasatama ja portti uuteen maailmaan.
Kun kävelee vanhankaupungin kujilla, voi helposti kuvitella satamaan saapuvat purjelaivat, kauppiaat ja merimiehet, jotka toivat mukanaan tarinoita maailman toiselta puolelta.
Kaupungin tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluu näyttävä Cádizin katedraali kultaisine kupoleineen. Meren äärellä kohoava Castillo de San Sebastián vartioi rannikkoa kuten se on tehnyt vuosisatojen ajan.
Vanhankaupungin kapeat kujat, pienet aukiot ja rantabulevardit kutsuvat kuljeskelemaan ilman kiirettä.
Todella kaunista ja ihanaa.
Mutta kaikkein voimakkaimmin mieleeni jäivät sittenkin ne kilometrit ennen kaupunkia. Avoimet maisemat. Suorat tiet. Tuttu tunne vieraassa paikassa.
Sielunmaisema rakentuu hitaasti vuosien aikana. Lapsuuden näkymistä, tutuista teistä, pelloista, metsistä ja taivaanrannasta. Ja ehkä juuri siksi jokin maisema toisella puolella Eurooppaa voi yhtäkkiä tuntua kodilta.
Cádiz muistutti, että kannamme aina mukanamme sitä maisemaa, joka on tehnyt meistä sen, mitä olemme.
Joskus kaukana maailmalla huomaa paremmin kuin kotona, mistä on lähtöisin.
Lapsuuden näkymät eivät jää pelkästään muistoiksi sydämiimme. Ne rakentavat käsitystämme turvallisuudesta, kauneudesta ja siitä, mikä tuntuu omalta. Siksi joku löytää rauhan meren rannalta, toinen metsän siimeksestä ja kolmas avarilta pelloilta.
Kyse ei ole pelkästään mieltymyksistä, vaan vuosien aikana rakentuneesta sielunmaisemasta.
Jonnekin hyvin syvälle tallentuneesta. Jostakin, mitä en ollut aktiivisesti ajatellut, mutta joka oli ollut mukana koko ajan.
Usein luulemme tuntevamme itsemme parhaiten silloin, kun olemme tutussa ympäristössä. Todellisuudessa vasta etäisyys paljastaa paljon.
Astuessa pois arjesta, alkaa nähdä selvemmin ne asiat, jotka ovat muovanneet sisintä. Vieras ympäristö toimii peilinä, josta tuttu heijastuu takaisin.
Siksi on äärimmäisen tärkeää pysähtyä. Kuulla ja nähdä, mitä sisimmässä liikahtaa.
Jokainen maisema, joka koskettaa meitä poikkeuksellisen syvästi, kertoo jotain meistä itsestämme. Se kertoo siitä, mistä tulemme, mitä arvostamme ja mistä sisäinen maailmamme on rakentunut.
Ehkä siksi jotkut paikat tuntuvat heti omilta ja jotenkin niin tavattoman turvallisilta, vaikka emme olisi koskaan käyneet niissä aiemmin. Emme tunnista niissä vain maisemaa. Tunnistamme niissä palan identiteettiämme.
Matkustaminen ei siis ole vain uusien paikkojen löytämistä. Se on matka omaan historiaan.
- Hiljentyminen ja levollisuus
- Ihmissuhteet ja rajat
- Luovuuden ilo
- Tietoisuus ja voima
- Toivo ja elämänjano
- Tunnemaailman tasapaino
- Unelmat ja ihmeet
