On pimeä ja lämmin ilta Etelä-Espanjassa. Yksi niistä asioista, joista nautin suunnattomasti. Ei itikoita, vaan pehmeää lämpöä ja tunnelmaa. Läpi yön.
Ihania keskusteluja, tapaksia, musiikkia, läheisyyttä. ja yhteyttä.
Elät unelmia todeksi ja iloitset elämästäsi. Kaikki on kaunista ja hyvää. Tuntuu, kuin huolilla ja murheilla ei olisi minkäänlaista tarttumapintaa elämääsi. Surukin on väistynyt. Kipua ei ole.
Sydämesi on kuin tyyni vedenpinta. Se heijastaa kaiken. Heijastaa toisen ihmisen sydämen sinussa. Ja maisema on rauhallinen.
Kynttilänsydämet lepattavat yössä valoaan. Seitsemän kynttilää.
Kunnes yösydännä kuuluu huuto. Suurin osa ihmisistä nukkuu. He eivät kuule. Eivät voi.
Pimeässä yössä on apua tarvitseva.
Tahdonko minä kuulla, vai jäädä hyvään olooni sulkien sydämeni? Selitänkö itseni pois järkeillen turvallisuutta ja muiden vastuita? Oikeutta olla tässä, omassa elämässäni, tätä hetkeä varten.
Kuulet avun huudon. Ja uhraat hetkesi, elämäsi. Menet ja autat.
Seitsemän kynttilää jäivät palamaan yösydännä.
Palasin kynttilöiden luokse. Ne jäivät puhumaan.
Yksi niistä kuin luottamuksen liekki. Toinen kuin viisauden ja taidon tuoma kajo. Kolmannessa ihmisen herkkä mieli ja avoin henki. Neljäs lepattaen rakkautta ja auttamista. Viidennessä lupaukset ja toivo tulevasta. Kuudes kuin ennalleen asettamisen kirkkaus ja uskollisuus. Ja seitsemännessä loistaen vapaus ja sanojen valo.
Kuin olisi seitsenhaarainen kynttilänjalka, Huomaan. Kuin Menora.
Yösydännä on oltava lamput palamassa. Niitä tarvitaan pimeässä maailmassa. Meidän on valvottava niitä. Muuten emme näe tarvitsevia. Emme kuule huutoja.
Iloisesti lepattaen, seitsemänä päivänä viikossa, valvoen omaa sydäntämme, ettei sieltä rakkaus sammuisi. Ettei valo muuttuisi pimeydeksi. Että elämässä olisi toivoa jakaa muillekin. Että yhteys Elämään säilyisi ja sen Antajaan vahvistuisi.
Olemme toisiamme varten. Emme itseämme.
