Maa pyörii. Kuussa ja auringossa on vetovoimaa. Tuuli puhaltelee ja ilmanpaineet muuttuvat. Toiset meistä aistivat luonnonvoimia, toiset eivät.
Kuun liikkeet saavat aikaan vuoroveden ja vuorovesi aiheuttaa voimakkaita virtauksia meressä. Olen kuullut, että jopa vaaratilanteita laivoille ja hyökyaaltoja. Täällä Välimeressä virtaukset ovat kuitenkin pienempiä, mutta nämä ”corrientes de resaca”-virtaukset ovat suurin syy kuitenkin rantojen kuolintapauksiin.
Ohjeeksi saimme, että vaahtopäiden kohdalta mereen meno on aina turvallisempaa. Matalassakin rantavedessä voi mukaansa tempaava virtaus tulla, joten vedessä leikkiviä lapsia tulee tarkkailla koko ajan.
Vuoroveden korkeudessa on Välimeressä vain pientä vaihtelua, koska tämä on sisävesistö. Kertovat, että lokakuussa vaihtelu on 0.3-1,0 metriä ja siinä välissä se pysyy aina.
Rannalla kävellessä ei siis tarvitse miettiä upottavaa hiekkaa, mutta uidessa on tiedettävä, että virtauksesta pois päästäkseen on uitava poikittain rantaviivan suuntaisesti. Rantaan on palattava uiden vasta sivummalta, kun virta heikkenee.
Miten jännittäviä uusia asioita onkaan opittava ja ymmärrettävä aina uudessa tilanteessa. Nyt valtameren rannalla asuessa, eikä Perämeren.
Kalastajat tuntevat meren syklit ja dynamiikan. Veneillä on vuorovesivirtausmittarinsa. Vuorovesi rytmittää vesillelähtöaikojakin. On aika, jota ei parane uhmata vastaan. Luonto puhuu.
Jatkuva vuoksi ja luode pysäyttää miettimään hyväksymmekö arkielämän lainalaisuuksia. Niin kuin vesistöjen ylitykset on suunniteltava ottaen virtaukset huomioon, luemmeko samoin arjen tilanteita.
Miten usein sitä osaa mennä elämässä yli sellaisesta kohdasta, missä sen hetkinen virran suunta ja nopeus auttavat. Tai ymmärtääkö odottaa tyytyväisenä ja luottavaisena, kunnes virta on heikoimmillaan tai kääntyy suopeaksi. Osaako lukea arjen virtojen aiheuttaman edun – vai näkeekö vain hankaluuden, vaikeuden, esteen. Tai jopa riitelee taikka uhmaa niitä vasten, etteivät ne koske minua, tai nykypäivää, tai tätä hetkeä taikka päde tässä ihmissuhteessa…
Kaikella on aikansa taivaan alla! Jos aika muuttuu mielessämme sen liikakäytöksi, kiirehdimme itsemme edelle ja olemme joka paikassa olematta kuitenkaan missään.
on eri värisiä, ruskea, punainen, violetti, keltainen ja vaaleanpunainen.
Rannan kalastajia kuunnellessa muistin tarinan vanhuksesta, joka käveli rannalla aina aikaisin auringonnousun aikaan.
Vanhus poimi meritähtiä ja heitti niitä mereen. Joku oli kysynyt häneltä syytä moiseen toimintaan ja hän oli kertonut, kuinka rannalle juuttuneet meritähdet kuolisivat, jos ne jäisivät siihen auringon alkaessa paistaan. -Mutta rantahan on kilometrien mittainen ja tähtiä on miljoonittain, kulkija oli ihmetellyt. -Kuinka sinun vaivannäölläsi voisi olla merkitystä?
Vanhus oli katsonut meritähteä kädellään ja vastannut hiljaa: -Sillä on merkitystä juuri tälle meritähdelle.
Merkitystä pienillä asioilla. Merkitystä ajankohdalla. Merkityksensä jokaisella hetkellä taivaan alla. Merkitystä osata lukea ja tulkita hetkiä. Kaikella on aikansa.
Jokainen elävä ja oleva saa oman määräosansa ajasta ajallaan. Aika on toisaalta lahja, toisaalta laina. Aika etenevänä matkana on elämää mullistava kokemus – sanoi joku viisaasti.
Vuorovesi kääntyy pian – joten jaksa odottaa vielä hetki.
Hep! Ihana lisä tähän teemaan….
Luin tänään julisteesta. Siinä oli vene valtameren rannalla kumollaan ja tekstin: “Muista, vuorovesi palaa aina takaisin.” Ja pohdinnan; Kun kaikki kääntyy sinua vastaan eikä mikään tunnu onnistuvan, älä ikinä anna periksi. Malta odottaa ja pidä veneesi lähtövalmiina.