En tiedä, onko sinulla jokin ihastelemisen kohde, joka aina yllättää. Tai ilahduttaa aina muuttaen muotoaan. Taikka saa sinulle luotua tarpeen kuin tyhjästä.

Muuttotouhuja tehdessä ja kaappeja tyhjätessä inventaarion kera oli todettava, että laukkuja oli kertynyt paljon. Kaikki ne olivat ihastuttaneet ja vetäneet puoleensa. Oli eri värisiä, tyylisiä, muotoisia, materiaalisia, kokoisia. Joka asuun ja hetkeen ja vuodenaikaan ja vuorokaudenaikaan lie sopiva. Tosin ne kaikki elivät kierrätyselämää, eli olivat kirpputoreilta hankittuja. Nyt ne jatkaisivat taas elämäänsä palvellen joitakin muita.

Laukuthan ovat enemmän kuin hyötyesineitä. Kait ne ovat jonkinmoinen naiseuden tunnus. Asuste, koru. Toki ne voidaan liittää itsenäisyyden merkiksi, kuin haarniskaksi konsanaan, taikka se voi olla ikoni tai statuksen symboli, niin kuin jo keskiajalla. Silloin pieni laukku kertoi korkeammasta yhteiskunnallisesta asemasta. Ylhäisön kun ei tarvinnut kantaa mukanaan työkaluja ja kauppatavaraa. Tänä päivänä laukkusi valmistaja voi kieliä paljon sinusta.

Muistat varmaan ekaluokalle menon ja ensimmäisen koululaukkusi. Kuinka tärkeä se olikaan. Ja kuinka vuosien karttuessa koulurepusta muotoutui joillekin paineita, kun sen piti olla tietynlainen ja tietynmerkkinen tiettynä vuonna kuuluakseen tiettyyn joukkoon.

Mutta nyt ennen luopumista näistä käsilaukuistani, kävin varmuudeksi niiden taskut ja lokerot läpi. Yhdestä veskasta löytyikin muistojen hautausmaa.

Istua lattialla ja pysäyttää aika.

Muistella.

Lappusia ja tavaroita, joihin liittyi aikanaan kipeitä hetkiä. Palata tilanteisiin, joissa oli annettava anteeksi niille, jotka olivat kohdelleet sinua väärin – sekä myös itselle.

Anteeksiantamiseen ei voi pakottaa – se on löydettävä. Löydettävä polku vastaanottaa anteeksiantoa. Ja hyvää ei voi vastaanottaa, jos sisin on täynnä vihaa, katkeruutta. Silloinhan puhdas, raikas vesi saastuisi. Sisin pakahtuisi tunnetuskassa. Armo valuisi hukkaan.

Oikeuden ja oikeutuksen vimmattu hakeminen on myrkkyä onnellisuudelle. Tiedämme jokainen itsekkyyden olevan levollisuuden este ja rauhan vihollinen. Ja katkeruus on kuin muuri, jonka yli eikä läpi pääse ilman, että on valmis kohtaamaan haavat, loukkaajan, pettäjän, haavoittajan. Mutta kun on saanut kokea armon voiman, ei mikään estä anteeksiannon levollisuudessa puhumasta heistä hyvää, tekemästä heille hyvää, kohtaamasta heitä ja rakentamasta yhteyttä. Se jos mikä on ihme. Se on. Ja se parantaa haavat. Ne kasvavat umpeen ihmeellisesti itsekin niitä ihmetellen.

Olla täysin vapaa mielen, tunteiden ja sydämen tasolla kaikesta loukkauksesta ja kokemastaan vääryydestä. Miten tyyntä on katsella muistoja, jotka eivät enää satu eivätkä aiheuta reaktioita.

Muistot ovat tärkeitä. Jos pakoilee ja pakenee menneitä asioita, ei voi hyvin.

Muistelu voi ollakin yksi mielen hyvinvoinnin voimavara. Kun sille suo aikaa, saa todellakin yhteyden menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välille. Hahmottaa elämän nykymerkitystä ja suuntaa. Saa sisältöä elämään. Löytää kiitollisuutta ja voimaa, jotka säteilevät lempeyttä.

Muistoille voi tulla silloin uusia merkityksiä, ja siten vapautuu uutta ihanaa energiaa arkeen. Niin kuluneita, kierrätettyjä sanoja kaikki nämä, mutta kun se kokee, ne alkaa elää uutta elämää.

Muuttaessani Espanjan lämpöön, otin vain yhden käsilaukun matkaan. Perillä löytäisin varmastikin tarpeisiin sopivan, sopivia. Muistot voisi laittaa tästä eteenpäin kuitenkin yhteen ja samaan laukkuun. Antaa niiden luoda suhteitaan toisiinsa ja alitajuntaan tallentuneihin mieluisiin ja luoviin ajatuksiin.

Tässä sylissäni olevassa laukussa oli tuo muistojen hautausmaa. Se sai minut miettimään myös elämän lyhyyttä. Kukaan meistä ei säily loukkauksilta, epäoikeudenmukaisuudelta tai vääryydeltä, kärsimykseltä tai ahdistukselta. Sellaista voin uudelleenkin kohdata uudessa maassa, uusissa tilanteissa ja ihmissuhteissa.

On muistettava, että kokemamme ei tarvitse sanella huomista päivää. Voimme valita aina laupeuden ja lempeyden. Silloin voi hyvin.

Jokaisen meistä pitäisi kuulla omissa hautajaisissa lausutut sanat jo täällä eläessään. Ja mikä olisi kauniimpaa, kuin kuulla, että sinä olet niin armollinen ja lempeä. Sinulla on aina hyvyyttä jakaa ja ymmärrystä elämän keskeneräisyydelle. Olet rakastettava. Olet niin täynnä ystävällisyyttä., vaikka sinua on kohdeltu väärin.

Pysähdy muistelemaan.

Mitä kannat laukussasi? Onko sen piilotaskuissa kenties vielä jotain. Varastiko joku sinulta sinun sydämesi lempeyden? Tänään on se päivä, kun voit olla muistojasi vahvempi ja antaa anteeksi.

---