Joulun ja uudenvuoden väliin jääviä päiviä kutsutaan tutusti välipäiviksi. Nuuttipukit, alennusmyynnit, rääppiäiset ja kinkunsulatusreissut kuuluvat Suomessa välipäiväpuheissa.

Täällä Espanjassa välipäivät ovat rantalenttistä, suppailua, meriretkiä. Aikaa ystävien kanssa. Valmistautumista joulunajan suureen “Kolmen kuninkaan juhlaan”, loppiaiseen.

Väli – Se on jonkun kahden kiinteän rajan välissä olevainen. Se ei ole aukko.

Ajatukset kulkevat. Välissä. Väli. Välillä.

Moni nuori kaipaa VÄLIvuotta tiukan opiskelun jälkeen. VÄLIvuotta valmistumisen ja työelämän välissä. Toiset miettivät VÄLIkautta pitkän työuran keskelle. Taukoa, jolloin voi selkiyttää unelmiaan. Väliä pohtia ja suunnitella tulevaa.

Itse otin tämän välivuoden 20 vuoden työrupeamasta toteuttaakseni unelmia. Katkaistakseni sandaaleistani itsekkyyden huomaamattoman nyörin. Nähdäkseni sisimpääni. Rohkaistuakseni näkemään sydämen silmillä.

Moni ei kuitenkaan uskaltaudu pitämään väliä, sillä se näyttää aukolta, joka tiputtaa taloudellisesti huonompaan tai ehkä erottaa totutuista hyvistä käytännöistä. Pelottaa mahdollisesti irtaantuminen tutusta rutiinista arjessa tai palaaminen siihen. Tai uutta uomaa kulkeminen vaatii heittäytymistä, luottamista tai liian paljon voimavaroja tuttuun verraten. Mene ja tiedä! Aina kuitenkin hyvä on ollut parhaan pahin vihollinen.

Toisille väliaika tulee yllätäin ja odottamatta sairastumisen, surun, väsymisen tai muun vaikean tilanteen kautta. Silloin se tuntuu aukolta, joka ikään kuin tiputtaa pohjan pois arjelta. Häiriöltä, joka kuormittaa. Todellisuus tuntuu yhtäkkiä epävarmalta. Hyvin arkinen muuttuu hyvin koruttomaksi. Olevainen tutun arjen ja hämärän uuden arjen välissä on kuin rajapinnalla kulkemista.

Väli – Se on silti kahden kiinteän rajan välissä olevainen. Se ei ole aukko. Se ei ole tyhjiö. Ei pimeä, toivoton tai vähäinen, ei vaaranpaikka.

Oli tämä olevainen aika sitten itse suunniteltu, järjestetty taikka pakonsanelema, on siihen kätkettynä lahjaa. Se ei ole katkos. Ehkä siinä on etäisyyttä, mutta se sisältää signaalin.

Täyttämättömänä se vaikuttaa riisutulta ja paljaalta. Sisällyksetön ja hedelmätön se on aluksi. Ensivaikutelmaltaan vähäeleinen. Mutta täyttyessään se lahjoittaa uuden arvon. Saadessa silmävoidetta, näkee salatun.

Oli eräs sokea mies, joka kertoi näkevänsä enemmän kuin näkevät. Ihmettelin hänen sanojaan muiden kanssa. Hän sanoi näkevänsä sydämen silmillä. Niillä näkee lähimenneisyyteen herkemmin ja tulevaisuuteen tarkemmin, hän kertoi. Sydämen silmillä näkee kauaksi asioiden ja tilanteiden taakse. Näkee olosuhteiden ylitse ja ihmisen ihon alle. Sydämen silmillä näkee olevaisen näiden kaiken välissä.

Välipäivät joulun jälkeen voivat olla kuin sola kahden vastakkaisen harjanteen välissä. Tuo matala kohta juhlien jälkeen ja juhlaa ennen. Tai se lyhyin tai nopein reitti laaksosta toiseen. Tai majapaikka väsyneen levähtää.

Olit missä välimaastossa sitten tahansa, tai sisimmässäsi sokea piste, tiedä, että sydän kykenee kompensoimaan tiedon puuteen. Tulkoon sanavarastoosi takaisin ” Minä näen”. Tulkoon puheeseesi jälleen ” Kohden unelmia”.

Tämä väliaika on olevaista täynnä.

---