Kyllä olen noita kaikkia otsikon sanoja. Nykyaikanahan kukin saa määritellä ja tulkita itsensä kuinka haluaa ja kokee :), mutta vanhoja luotuja määritelmiä lukiessa täyttyvät nekin ehdot.
Hämmästelin usein kuullessani Suomessa kannanottoja siitä, kuinka kaikki Suomessa asuvat ovat suomalaisia – varsinkin, jos he ovat saaneet kansalaisuuden. Suomessa asuvat monikulttuuriset ystäväni eivät pidä itseään kuitenkaan suomalaisina, vaikka ovat vuosikymmenen jo asuneet maisemissa ja ovat kansalaisiakin.
Ei, en ole espanjalainen vaikka asun Espanjassa. Eivätkä suomalaiset tuttavani ole espanjalaisia, vaikka asuvat täällä vakituiseen ja ovat tämän maan kansalaisia.
Täällä lähes koko elämänsä asuneet suomalaislapset ja -nuoret ovat kasvaneet espanjalaiseen ajatteluun, tapoihin ja paikallinen mentaliteetti tarttuu heidän identiteettiinsä (toivon, että minuunkin), mutta silti he pitävät itseään suomalaisina, eivät espanjalaisina, vaikka passi osoittaa molempia.
Juuret, identiteetti, tavat, tottumukset ja arvot ovat jotain enemmän kuin -laisuus. Kansalaisuus on eri asia kuin vahva käsitys siitä, että suomalaisuus on normi. Omaksuttu identiteetti näyttäisi olevan ihmiselle taakka, mutta vahva identiteetti puolestaan suoja.
Ja sitten kuulen, kuinka Suomessa tulee ajaa maahanmuuttaneiden oikeuksia kokea ja tuntea niin kuin suomalaiset! Mitä? Pysyköön kukin maa lestissään ja kukin henkilö kuosissaan.
Olen sydämeltäni monikulttuurinen ja rakastan eri kansalaisuuksia, kulttuureja, maita ja tapoja. Ja tiedän, kuinka siirtolaiset, pakolaiset ja maahanmuuttajat eivät ole tulleet muuttamaan uuden kotimaansa kulttuuria, vaan odottavat, että kansa itse arvostaisi sitä enemmän ja pitäisi kiinni omista juuristaan, perinteistään ja perinnöstään, josta hekin saavat samalla iloita ja oppia uutta.
Hämmennyn, kun kuulen, että Suomea tulisi muuttaa maahanmuuttajaystävällisemmäksi. Jos tarkoitetaan kotipaikan ja turvapaikan antamista, olen mukana. Mutta jos tällä verukkeella ajetaan alas vanhoja suomalaisia toimintatapoja, olen eri linjoilla. Oma maa mansikka, muu maa mustikka.
Tämän postauksen ponnahduslautana ei ole kuiteskaan politiikka, vaan haluni saada kuulla, miten paikalliset espanjalaiset suhtautuvat suureen sisäänpäin lämpiävään suomalaissiirtolaisyhteisöön, joka täällä Aurinkorannikolla on varttunut jo 70-luvulta saakka, koko aika vain kasvaen.
Otokseni on pikkuruinen, mutta suuntaa-antava.
…………………….
Espanja on äänekäs, värikäs ja avoin. Ensi kosketuksissa sen huomaat jo ; kiireettömyys, huolettomuus, rentous ja seurallisuus on voimakasta. Helppoa ihailla. Sitten havaitset temperamenttisuuden, oikeassa olemisen ja työtävieroksuvan otteen.
Entäs sitten toisin päin? Suomalaiset ovat tosikkoja, epäkohteliaita ja herättävät ihmetystä, miksi he eivät opettele paikallista kieltä, mikäli asuvat täällä. Kuulen, kuinka suomalaiset eivät osaa käyttää alkoholia. Suomalaiset ovat tuoneet rikollisuutta mukanaan, ja se saa asenteet paheksumaan kansaa ja kotimaatani.
En voi ihailla, en kiittää.
Eikö mitään hyvää? On tokikin, mutta tämä on vahvin viesti. Stereotypiat muodostuvat pian.
Palaan vielä alkuajatuksiini.
Espanjan rannikko elää turismilla. Turistina olen matkailija, joka katselee luonnon ja filosofian silmin kaikkea uutta. Jätänkö minä turistina millaisen jäljen?
Suomen rajojen ulkopuolella on jopa yli 300 000 – 1,6 miljoonaa ulkosuomalaista, laskutavasta riippuen. Espanjan rannikolla on meitä tuhansittain. Ja meistä tulee yhä syvemmin suomalaisempia, mitä kauemmin asumme poissa Suomesta. Millaisen Suomi-tuoksun minä annan?
Siirtolainenkin olen. Vapaaehtoisen muuton myötä työn perässä tänne jäänyt maahanmuuttaja. Viekö paikallisilta työtä?
Ja pakolainen. Paennut pimeää, kaamosta, pakkasta. Talvipakolainen minäkin. Miksi ilmaston vaikutus on kielteinen?
Maailmalla puhutaan, että Suomi on ennakkoluuloinen, herkkähipiäinen ja rasistinen paikka. Rasismia siis minussakin! Minut tuntevat sanovat tätä nyt huonoksi vitsiksi, sillä he tietävät minun olevan moraalisesti valmis kaatamaan kaikki raja-aidat, koska ihmisen arvo ei ole näkyvillä asioilla mitattavissa. Ei mikään erilaisuus oikeuttamassa eriarvostavaan kohteluun.
Mutta löysinpä niin vain itsestäni rasistinkin.
Ehkä hienosti sanottuna se oli rakenteellisen rasismin tuomaa ajattelua. Se lienee hyväksytympää. Vaan kuka tietääkään sen olevan lajin vaarallisimpaa muotoa. Se on valinnoissa, toiminnoissa ja tavoissa piilevää negatiivista hienosäätöajattelua.
Se pieni hyväksyvä ajatus keskusteluissa, ettei ikävä kyllä kaikilla ihmisillä ole samoja mahdollisuuksia menestyä elämässä. Jos kerta huono-osaisuus on itse tehtyjä valintoja, niin… Ja voiko tähän henkilöön nyt luottaa, kun… Ja ymmärtääkö hän nyt tämän asian arvoa, koska… Ja häneltä onnistuisi varmaan ehkä tämän asian tekeminen, jos… Ja hänen peräänsä pitää kyllä vähän katsoa, ettei…
Kodittomalle annanko luottamukseni? Yksinkertaiselle aikaani? Entä millä perustein valitsen seurani? Kuljenko ohitse tarvitsevan, koska en tunne häntä vai koska asia ei kuulu minulle?
Olenko syyllistynyt oletuksiin tai vähätellyt jonkun kokemuksia? Sillä rasismi elää. Jos asia ei minua kosketa, niin asiaa ei ole minun elämään olemassa. Niin rasismi kasvaa.
Kiihkoilu, rotuviha, syrjintä, suosiminen – sehän on rikollista rasismia. Mutta ajatteluko ei ole? Sehän vaikuttaa toimintaan ja ilmapiiriin enemmän. Miten kova ihmissydän on.
Oli kohdattava itsensä. Oman sydämen kovuus. Omassa kodissa.
Avasimme oven ja jaoimme huoneemme. Asui kanssamme nyt koditon, päihteiden ja huumeiden orja, kovia kokenut, hylätty, likainen, ryöstetty, hakattu, taudinkantaja, nälkäinen, alaston, sekava ja arvaamaton kerjäläinen.
Ihminenkö eriarvoinen kuninkaana ja kerjäläisenä. Eri maan kansalaisena.
Pedatessa vuodetta, pöyhiessä tyynyjä ja viikatessa pyyhettä vilahti se ohi: Tarttuukohan hänestä jotain? Ateriaa kattaessa se livisti nopsaa; Tarvitseeko hän nyt ihan tätä kaikkea? Nukkumaan käydessä se kurkisti vielä; Onko omaisuutesi nyt turvassa?
Miten paha ihmissydän onkaan. Sydämestä nousevat ajatukset.
Ihminen samanarvoinen kuninkaana ja kerjäläisenä. Sanoisinko, että kerjäläisen vierailu paljon opettavaisempi ja antoisampi. Koti tuli täyteen rakkautta ja valoa pitkäksi aikaa hänen kauttaan. Omatkin haavat kasvoivat umpeen.
Joulunaikoihin kaikki raja-aidat ovat poissa. Joulunaikaan ihmisillä hyvä tahto. Joulurauha suo kaikille mahdollisuuden olla yhdenvertaisina, ihmisinä yhdessä toisiaan varten. Jokaisesta löytyy ystävällisyyttä ja lämpöä, rauhaa ja rakkautta. On armollisuutta ja anteeksiantoa joulunaikaan.
Mutta nyt oli kulunut kuukauden päivät joulunpyhistä, ja arki astunut kuvioihin ja ihmisten itsekkyys.
Joulu – se voi olla joka päivä!
Ja koko maailma kotimme.
Sydämeni koti muillekin.
