Yksi koskettavimmista ja sydäntäni muuttaneista kertomuksista on lapsena kuulemani H.C. Andersenin kertomus tulitikkutytöstä, Den Lille Pige med Svovlstikkerne. Se on vuodelta 1845. Joka joulunaika se palaa yhä vahvemmin mieleen, kun sytyttelee tulitikuilla kynttilöitä tunnelmaa luomaan kodin ikkunoille ja pihamaalle. Liekkien pienen lämmön aistii ja se muuttaa hetken heti erilaiseksi.

Nykyään kuulee vanhempien jopa kieltävän näin ahdistavien satujen lukemisen tai sensuroivan traagisena pitämäänsä tekstiä lukiessaan sitä lapsilleen. Kuitenkin juuri tällaiset elämän todellisuudet kasvattavat lasta surun kohtaamiseen, empatiaan, myötätuntoon toisten vaikeuksia kohtaan. Ne antavat todellisia voimavälineitä elämää varten.

Totuudelta voi sulkea toki silmänsä ja suojata lapsensa.

Maapallollamme olemme hoitaneet asiat kuitenkin niin, että yli 100 miljoonaa lasta on ilman turvaa, kotia, mahdollisuuksia hyvään elämään. Joka yhdeksäs väestöstämme menee nukkumaan nälkäisenä ja aliravittuna. Suomessakin on yli 130 000 köyhää lasta, joiden varpaita palelee talvipakkasissa ja vatsaan sattuu nälkä.

Syitä on monia – mutta kaunis on kokemus saada auttaa tarvitsevia.

Ihana on tieto, että Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa kodittomuus koko ajan vähenee ja lapsille pyritään yhä turvaamaan arjen toivo!

Rohkaisevia ovat viestit, jotka kertovat mahdollisuuksista unelmiin elämän heikoista lähtökohdista huolimatta. Heistä olemme kuulleet : mm. Nelson Mandela, Leo Tolstoi, Louis Armstrong, Johann Sebastian Bach, tai Jonne Aaron, Emily Zamourka …..

Ihana on myös mahdollisuus muutamalla pienellä sormen klikkauksella auttaa lapsia. Kummilapsijärjestöt ovat yksi mahdollisuus muuttaa yhden lapsen koko maailma ja tukea jopa kokonaisia kyliä turvallisimmiksi.

Ja miten ihania ovat nämä kaikki erilaiset keräykset, jotka luovat toivoa ja auttavat arjessa.

Olen vuodesta 2004 ollut kummityössä itse mukana ja kulkenut todellisessa matkassa. Mikä onnellisuuden lähde se onkaan!

Vuosia sitten palasimme perheenä tulitikkutyttöjen ja -poikien maasta Suomeen. Yltäkylläisyyteen. Hiljaisuuteen. Turvallisuushakuisuuteen. Turvallisuuteen. Kaamokseen. Helppoon arkeen. Sujuvuuteen. Kylmyyteen. Puhtauteen. Oikeuksien toteutumiseen. Sellaisena se näyttäytyy kauas.

Ne olivat merkityksellisiä hetkiä. Päiviä. Arkea.

Kodittomat lapset olivat jo aikaisemmin paljastaneet unelmani, mutta nyt heidän kipunsa mursi sydämeni. Se mureni epäoikeudenmukaisuuden taakse verhoutuneista ajatuksista, yksioikoisista käsityksistä lapsityövoimasta ja köyhyyden vääristä uskomuksista.

Se mureni, kun kuuntelin, mitkä olivat lasten ilon ja leikin aiheet. Se mureni nähdessäni aidatut ajatukset ja haudatut haaveet.

Ja murtuessaan sydän muuttuu ehjäksi.

“Sillä vain murrettu leipä on kokonainen leipä”.

Espanja ei tee poikkeusta. Hyvin surullista on huomata yön aikana nuoria värjöttelemässä kadun kulmissa tai nukkumassa rannan hiekalla. He näkevät kaikesta huolimatta ihania asioita sytyttäessään tikun toisensa jälkeen ja osaavat olla niistä onnellisia – aivan kuin tulitikkutyttö.

Kiintyä johonkin. Kiinnittyä johonkin. Siinä elämänvoima. Hauraanakin. He ovat yhdessä ja toinen toisiinsa tukeutuneina sytyttävät tikun toisensa perään, kunnes ne loppuvat. Ja he näkevät kauniita kuvia ja tuntevat hetken helpotusta.

Seitinohutta elämää koossapitävä voima on tuo yhteenkuuluvuuden kokemus – ilman sitä ihmisyys hajoaa.

Mitä mietin? -Joulua.

Ja sitä, että yli miljardi ihmistä joutuu hankkia alle eurolla tarjottavansa joulupöytään – jos heillä olisi juhlapöytä. Jos heillä olisi koti.

Olisi edes tallin ovi raolla.

Ja mietin joulun sanomaa. Ja ihmistä. Kohtaavatko ne toisensa illan pimentyessä?

---