Suojeltuja kohteita on maailmassa paljon ; maailman perintökohteita, kulttuuriympäristöjä, asuinrakennuksia, alueita, eläimiä…. Ajallista ja alueellista monimuotoisuutta vaalitaan ja ominaisluonteita tai erityispiirteitä edistetään. Niitä opetetaan kouluissa ja muistutetaan uutisissa. On lailla, säädöksillä ja määräyksillä suojeltuja. Annettu vaarantamiskieltoja ja määrätty korvausvelvollisuudet ja rangaistukset suojelun rikkomisesta.
Meillä on onneksi oma lakinsa kansainvälisestä suojelusta koskien myös ihmistä ja hänen auttamistaan. Ei tämä ole kenellekään uutta tai vierasta.
On hienoa, että suojellaan.
Kaikella suojelulla on merkityksensä. Elämän suojelulla suuri arvo.
Mutta kuka suojelee?
Ja kuka suojelee toivoa ja toiveikkuutta?
Tuota aineetonta, mutta ei ajatonta. Tuota tärkeintä ihmiselämää ylläpitävää kipinää ihmisyksilön sisimmässä, joka luo todellisuuteen merkityksellisyyttä. Tuota tavoitteita luovaa oikeutta.
Toivo odottaa ja uskoo hyvää tulevalta, mutta toivo kuolee helposti ilman kokemaansa suojelua kuormien, huolien, vaikeuksien, pelon tai ahdistusten jaloissa.
Tällaisina aikoina valo tunnelin päässä on sähkönhinnan kallistuttua sammutettu – sanoi joku. Toivo on sammunut.
Miksi toiveikkuuden suojelemiseksi ei ole lakia ja sen tuhoamisesta korvausvelvollisuuksia?
Toivo tarvitsee läsnäoloa. Kosketusta. Että on hetki, jossa voi jakaa toivoa vahvistavia muistoja uudelleen. Että joku kertoo, mitä hyvää juuri tänä päivänä voi tapahtua. Että joku sytyttää sen valon, kun itse ei pysty.
Täällä Espanjassa on paljon suojelupyhimyksiä. Lie yli 7000. On toivon suojelupyhimyskin. Mutta tuo kivipatsas tai kuva voi tuoda vain toivon tarinan.
Ole toivon tuoja.
Voit lisätä toisten toiveikkuutta. Voit auttaa läheistä tai tuntematonta läpi vaikeiden aikojen. Voit nostaa esiin toisen elämän hyviä asioita ja olla tukena pimeässä. Voit todellakin tuoda toivoa toisten elämään olemalla läsnä.
Suojele toiveikkuuden kieltä, ettei se kuole, ettei se luovuta. Vaali toivoa, ettei se häviä arjesta.
Suojeltu toiveikkuus tuo turvaa ja luottavaisuutta. Se kukkii mielekkyyttä ja tuoksuu kauas.
Kiitos Sinulle, joka toit eräänä päivänä toiveikkuuden tuulahduksen väsähtäneen sohvan nurkkaan. En olisi tässä ilman Sinua! ❤️
Rivin riviltä ,sinun kirjoitamaasi omin. Itselleni, sen pikku viikon muistoihin.
Ajatustunnelma ja tietoisuus, samoin toiveikkuus – en ole mikään niitä estämään. En saa estää.
Kiitos .
ja jos kenties epätoivon syöjäsirkka syöpi, niin se olkoon vain ajatus. Nämä sanat soivat korvilleni kauniisti.
Vähän synkänsumuinen oli minun postaus, mutta arkea. Varsinkin täällä Costalla, mihin toiveikkaina tullaan, mutta missä toivo tuntuu hukkuvan yksinäisyyteen liian monella. Kiitos rohkaisusta!