Tiikerihyttynen, tieteelliseltä nimeltään Aedes albopictus, on Kaakkois-Aasiasta peräisin oleva hyttyslaji, joka on viime vuosikymmeninä levinnyt laajasti Eurooppaan. Se on jo vakiintunut monille Välimeren alueille, kuten Espanjaan, Italiaan ja Ranskaan.
Nyt Espanjan uutisissa kerrottiin Fuengirolan taistelevan vaarallista tiikerihyttystä vastaan tehokampanjalla. Kaupunki pyytää myös asukkaita osallistumaan hyttysten torjuntakampanjaan.
Hyttysten elinkaari on nopea – munasta aikuiseen hyttyseen kuluu vain noin kymmenen päivää. Siksi asukkaita pyydetään poistamaan vedet esimerkiksi kukkaruukkujen aluslautasille, vanhoista autonrenkaista, tuhkakupeista tai muista ulkona olevista pienistä astioista.
Aikuisten hyttysten torjuntaa tehostetaan biosidivalmistetta levittävällä sumutusautolla ja toisella viikolla keskitytään toukkien torjuntaan seisovissa vesissä.
Tiikerihyttynen on erittäin aggressiivinen ja levittää virusta. Tiikerihyttystä pidetään yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta lajista.
Täällä sitä pidetään ihan kansanterveysuhkana, sillä se voi levittää muun muassa denguekuumetta, chikungunyaa ja zika-virusta. Tiedetäänpä sen kantavan yli 20 eri virusta. Sen pistos on myös kivuliaampi kuin tavanomaisen hyttysen.
Tiikerihyttysen tunnistaa musta-valkoraidallisesta kehosta ja jaloista. (kuva: wikipedia)
Itse asiassa kerrotaan, että laji saapui Eurooppaan käytettyjen autonrenkaiden kaupan mukana. Autonrenkaiden sisälle oli jäänyt vettä, jonne hyttynen oli muninut.
Hytttyset ovat Suomen suloisen kesän vitsaus. Pienet tiikerihyttyset täällä Espanjassa todellinen vitsaus. Luonnon ekosysteemissä hyttysillä on kuitenkin tärkeä globaali merkitys kasvien pölyttäjinä ja ovathan ne monien eläinten ravintoa.
Hyttyset. Vitsaus. Hyöty.
Jään kuulostelemaan.
Muinainen kirja kertoo kymmenestä vitsauksesta, joista yksi oli juuri hyttyset. Ne olivat varoitus vääryydestä, jota oli harjoitettu. Ne kertoivat, että maata oli turmellettu ja se ei enää suojellut ihmisiä.
Oikeudenmukaisuutta ja luonnonsuojelemista oli vähätelty itsekkyydellä ja kovasydämisyydellä. Annettuja ohjeita ei kuunneltu, vaan ihmisiäkin sorrettiin ja vapaus riistettiin.
Kesäillan kauneus voi olla harhaa, jos samanaikaisesti iho kutisee ja korvissa inisee. Nuo pienet, lähes huomaamattomat hyttyset voivat pilata koko hetken, illan,yön.
Jokainen ihminen tahtoo elää suojassa ja suojeltuna.
Henkinen vapaus on usein kuitenkin kovettuneen asenteen vankina. Hyttysen pistot kuin pistoja kohti suojattua sielua.
Meissä kaikissa on syvä, luonnollinen tarve vapauteen. Ja sitten elämä tuo hyttysiä. Pieniä, huomaamattomia, ja kiusallisia.
Pieniä, toistuvia pistoja. Huolenaiheita. Arjen säröjä. Katseita, jotka satuttavat. Sanomattomia odotuksia. Ahdistusta, joka ei huuda, vaan kuiskii hiljaa koko päivän. Elämä pistelee.
Teemme hyttysverkon, ja asennamme sen. Kovettuneen asenteen. Sillä emme jaksa noita iniseviä olioita. Verenimijöitä.
Tunnet ja tiedät hänet, jonka suojana kovuus. Kuin vanha hyttysverkko, joka ei enää jousta, tämä kovuus ei suojaa – se vangitsee.
Ei hän enää elä vapaasti. Ei hän enää luota. Ei hän enää tunne. Hän on ärtyisä. Henkinen vapaus jäänyt kovettuneen asenteen vangiksi.
Hyttysen pisto ei tapa, mutta se kutittaa ja kirvelee. Se saa raapimaan pintaa, jopa rikki. Ja juuri siinä se piilee.
Ehkä kutina kertookin, että jokin kaipaakin huomiota. Että on unohtanut oman herkkyytensä, sielunsa tarpeet, yhteyden toisiin.
Pienet pistot muistuttavat, etä jokin on kesken.
Jos oppisimme katsomaan näitä “hyttysiä” merkkeinä, emme enää reagoisi pelkällä suojautumisella. Sen sijaan voisimme pysähtyä: Miksi tämä sattuu? Mikä tässä koskettaa jotakin syvempää?
Suojattu sielu on avoin.
Todellinen suoja ei ole kovuus. Se on läsnäolo, yhteys ja lempeys. Se on kyky olla auki – vaikka hyttysiä on.
Se hyväksyy, että elämä pistää joskus, mutta se ei tarkoita, että pitää kovettua.
Suojattu sielu on kuin koti, jossa on hyttysverkko paikoillaan – ei se ole sulkeutunut, vaan viisas. Se on tila, jossa voi hengittää vapaasti, rakastaa, erehtyä ja parantua.
Seuraavan kerran kun kesäillassa hyttynen pistää, kysypä:
Mikä minussa kaipaa suojaa – ja mikä minussa haluaisi elää vapaammin?
