Jos joskus olet ollut kipeänä, kokenut jomotuksen, pakotuksen, säryn ja kestämättömältä tuntuvan olon, tiedät, että voimakkaat kokemukset voivat aiheuttaa samanmoista fyysistä kipua.
Polttaa, kytee, vihloo ja viiltää. Välillä savuttaa ja käristää. Savumerkit vain menevät väärään suuntaan, tai muuttuvat taivaalle noustessaan haituviksi. Kuin rukoilisit turhaan. Toivoisit typeryyttä. Ahdistaa.
Sydäntä pakottaa.
Käyt asioita yhä uudelleen ja uudelleen läpi ja tuntuu kuin se vain hidastaisi toipumista. Niin onkin. Viisaat ovat todenneet, että tuska saa kehoon tulehdustilan. Aivan henkinenkin tuska.
Vahvat tunteet sairastuttavat.
Keho käy ylikierroksilla ja kuormitus tuntuu kipuna. Vanhat vammat ja kehon heikot kohdat alkavat oireilla. Kireys tai pelot kiusaavat. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja silti kuin ei mihinkään.
Kun sydäntä näin pakottaa, apu on solmukohdan operoimisessa. Lääkettä voi nauttia vasta, kun kielteiset tunteet ja huolet on puhdistettu. Tällöin tarvitaan majataloa. Toista ihmistä.
Majatalossa on uskallettava luottaa hoitajaan. Annettava ja antauduttava. Ilman hoitoa kun edessä voi olla myrkytystila, joka tuhoaa kaiken jäljellä olevaisen hyvänkin. On uskottava ja uskouduttava haavoineen toisen käsiin.
Myöntäessä muutoksen tarpeen, on myös luovuttava ja irrottauduttava jostakin. Kun sydäntä pakottaa voimakkaat tunteet, on uskallettava olla heikko.
Olin majatalossa. Kodissani. Olin majatalona. Eräänä päivänä valtava ahdistus ja sydämen pakotus hoidettavana. Voimavarat olivat huvenneet ja jotain oli tukahdutettuna pinnan alla. Hengitimme syvään. Itkimme. Kävelimme luonnossa, vuorilla ja laaksoissa. Puhuimme ja juttelimme. Ja sitten hiljennyimme ja rukoilimme.
Silloin sydämen tulehdustila tuli esiin. Jotain oli kielletty olemasta. Kuolemanpelko se oli. Voimavarat olivat menneet pelon tukahduttamiseen. Voimakkaat tunteet uuvuttaneet.
Mikä riemu on puhua kuolemasta, joka on voitettu. Ettei elämä lopu kesken. Kiitollisuus poistaa säryt ja jomotuksen sydämen kammioista. Haavoittuvuus ja luottamus kohtaavat toisensa.
Usko vie pois ahdistusta kaiken päättymisestä. Ajatukset olemisen jatkuvuudesta tuovat toivon elämästä ja rakkaista luopumisen tuskaan. Ei pelkkänä defensiivisenä selityksenä tai kertomuksena, vaan hiljaisena ja syvänä luottamuksena. Tietoisuutena ja kokemuksena. Sillä joulun sankari voitti kuoleman vallan.
Hiljalleen aivojen tila palautuu ja viesti kulkeutuu sydämeenkin. Ei ole hätää! Elämä itse voikin olla joulun Kristus ja kuolema voi ollakin voitto.
Kun sydäntä särkee, kysy, kumpaa pelkäät enemmän: elää vai kuolla!
