Halu kiinnittää huomiota tarkemmin. Yksityiskohtien kaipuuta. Halua nähdä olevaisia ja olennaisia. Sellaista suurennuslasielämää.
Pienet lapsetkin rakastavat suurennuslasin kanssa tutkimusmatkailua pihapuutarhassa. Aika pysähtyy ja uusi maailma seikkailuineen aukeaa näkyviin. Jotakin enemmän ja syvemmin.
Pysähtymällä hetkeen kerää itsensä henkisesti yhteen paikkaan. Väljyys tässä ajassa, kuin lasten maailmassa, avaa näkemään elämän kirjon ja kauneuden suuremmin.
Mietin, miten hienovaraiset vivahteet jäävätkään monelta näkemättä. Kuinka kuormittunut mieli estää erittelemästä pienten asioiden nyansseja. Aikuisen katse muuttuu hyvin helposti karkeaksi ja kangistuu.
Kuulet sanovan, että on hyödytöntä käyttää aikaa sellaiseen, mistä ei ole etua tai hyötyä juuri nyt. Niin ilonkin hippuset jäävät huomiotta siinä samassa.
Vaivatonta ja niin hyvin helppoa on ohittaa arjessa mitättömiltä näyttävät seikat. Ja juuri niissä piilee kuitenkin vaikutus tulevaisuuteen – jopa hyvin suuressa mittakaavassa.
Kuinka merkityksellistä onkaan nähdä pienet jutut ja valinnat. Niistä avautuu lujuutta ja kauneutta.
Aikuinen ottaa toisenlaisen suurennuslasin ja käyttää sitä tarkkaillen valintoja ja vaikutuksia. Omia ja muiden – usein miten kuitenkin niitä vääriä valintoja. Niiden mittasuhteet kasvavat. Asiat näyttävät suuremmilta ja kuormittavilta.
Oikea suurennuslasi tuo mahdottoman esiin. Se näyttää, kuinka mahdoton ei ole mitään.
Mahdoton ei ole tosiasia vaan asenne. Mahdoton ei ole toteamus vaan haaste. Mahdoton on mahdollisuus.
Siksi lastenkaltainen suurennuslasielämä on täynnä kaunista seikkailua. Nyansseja siitä, mistä sisin iloitsee. Mahdollisuuksia, unelmia, toiveita ja täyttymystä, vaikka tarkasteltava kohde olisi ehkä varjoisassa tai hankalassakin paikassa.
