Matkalla halki Euroopan pysähdyimme “Kerran elämässä”- kohteissa ihastelemaan upeaa maapalloamme. Edelliset viisi postausta kertovat noista upeista luonnonihmeistä ja kulttuurisista kohokohdista.
Samalla kun koto-Suomen rantaviiva jo häämötti, mietiskelin, mitkä olisivat Suomen vastaavia kohteita. Mitkä ovat Suomen upeimmat nähtävyydet, joita tarjoilla vieraille?
Olisivatko ne Lapin revontulet pakkasen puremassa säässä, Kolin kansallismaiseman jylhyys ja pyhyys, keksiyön kesäristeily Pielisellä, Karhunkierros ja muinaiset kalliomaalaukset Hossan kansallispuistossa, Turun saariston rengastie pyöräillen ja Ahvenanmaan saaristotunnelma pannukakkuineen, vai Porvoon upea vanhakaupunki ja Runebergin koti sekä Helsingin Suomen linna?
Nämä kaikki lie niin tuttuja ja itsestäänselvyyksiä meille. Moneen kertaan koettuja.
Olisiko se sittenkin lumikenkäily ja avantouinti, Savonlinnan oopperajuhlat, Saimaan norpan bongausretki ja yö kelluvassa lasi-iglussa Suomen erikoisimpina kohokohtina? Vai Suomen oma Grand Canyon Orinoron Leppävirtaalla, Pohjois-Savossa?
Vai tulivuoren jäännös Korsnäsin karbonatiittikraatterissa Pohjanmaalla tai sittenkin mysteerikuvauspaikka Etelä-Karjalassa, Ruokolahdessa, jossa kummakivi seisoo jättiläismäisenä siirtolohkareena pienellä kivijalallaan.
Tai menisitkö Päijänteelle ainutlaatuisen vedenalaisen kansallispuiston tunnelmiin, joka on Suomen ainoa vedenalainen suojelualue vai ihan vain tavalliselle punaiselle kesämökille onkimaan, saunomaan ja juosten uimaan järvikylmään veteen.
Vai syksyn ruskan loisteeseen. Neljän vuoden ajan erikoisuuteen.
Yhtä kaikki, voimme kulkea missä vain ja nähdä uusin silmin maailmaamme. Ehkä kuitenkin suurinta Suomessa on rauha ja hiljaisuus. Turvallisuus ja metsien humina. Ne ken on kerram kokenut, on saanut elämyksen koko elämän matkalleen.
Se antaa lujuutta avautua uudelle – uusille näkökulmille, tunteille ja ihmisille.
Se on sisua ymmärtää maailmaa vähän paremmin – ja itseään vielä vähän enemmän.
Matkailu voi opettaa enemmän kuin kirjat ja herättää tunteita, joita ei kotoa löydä.
Pienikin matka voi avata oven suurempaan maailmaan.
Ja jos ei ymmärrä, miksi toiset matkustavat, ei ehkä ole löytänyt vielä sitä yhtä paikkaa, joka puhuu juuri omalle sydämelleen.
Matkailu on tapa palata kotiin hieman suurempisydämisenä ihmisenä.
Sisälläni alkaa soimaan Alexander Rybakin “No Boundaries”- laulu. Tuo upea tribute-kappale Suomelle, joka koskettaa voimallaan sielua aivan kuin vahva luontomme.
Suomella on ikuinen paikka sydämessämme.
Se on syvä tunne. Muistutus jostain syvästä ja pysyvästä.
Me suomalaiset ehkä emme aina osaa pukea tunteita sanoiksi, mutta musiikki voi tehdä sen puolestamme. Rybakin Suomi -sävel muistuttaa siitä, että vaikka lähtisi kuinka kauas, Suomella on ikuinen paikka sydämessä.
Suomilapsella on oma maisemansa.
Se kodin tuntu.
Kun kaipuu lapsuuden maisemiin kasvaa, luonnon hiljaisuus tavoittaa jotain syvempää sielussa. Se on lempeä muistutus siitä, kuka me olemme.
Ei suomalaisen ääni ole suuri eikä äänekäs.
Se on syvä ja hiljainen.
Suomilapsen maisema on koivun lehtien kuiskaus, ja kastetta varpaissa aamukasteessa.
Se on savu, joka nousee saunan piipusta, ja hanki, joka odottaa ensimmäistä hyppyä.
Se on lato, jonka vieressä juostaan paljain jaloin. Ja hiljainen metsä, joka ei pelota – vaan suojaa.
Se on paikka, jossa opitaan, että hiljaisuus ei ole tyhjyyttä vaan turvallisuutta.
Se on Suomi. Ikioma maa.
Koti, jonka soisi jokaisella olevan.
- Hiljentyminen ja levollisuus
- Ihmissuhteet ja rajat
- Luovuuden ilo
- Tietoisuus ja voima
- Toivo ja elämänjano
- Tunnemaailman tasapaino
- Unelmat ja ihmeet
