Pelolla on pyritty hallitsemaan erityisesti viimeiset kaksi vuotta median kautta maailmaa. Yksilöetiikka ja yhteisöetiikka on saanut uudenlaisia mittasuhteita. Olemassaolon puolustamisellekin on tullut uusia vinkkeleitä. Ihmisarvon ja yksilön oikeuksien puolustamiselle on löytynyt haastajia. Hyökkäyksiä on osoitettu monesta suunnasta ja saatu ihmiset Euroopassa epävarmaan olotilaan. Näkemykset turvallisuudesta ja itsemääräämisoikeudesta muuntuivat kuin yhtäkkiä.

Epävakaata ja vihamielistä vuorovaikutusta on ollut julkisesti nyt enemmän. Ristiriidat eivät maailmasta lopu. Aina löytyy ihmisiä, jotka etsivät syntipukkeja ja purkavat tunteitaan hyökkäävästi ja etsivät oikeutuksia. Siksi tarvitaan rauhantuojia ja sovittelijoita ja rauhantyötä. Tarvitaan taidollisuutta, viisautta ja rakkautta.

Epävakaata ja vihamielistä vuorovaikutusta on jouduttu seuraamaan pitkään myös Suomen naapurimaan osalta. Ja tänään sitten se sytytti sodan Euroopassa. Miten surullista ja järkyttävää!

Maailmassa on harvoin – jos koskaan – eletty täysin sodatonta aikakautta. Sota on herkästi tarttuva tauti, mutta niiden kauhut ovat olleet tähän saakka “kaukana” oman kotimaani sukupolven kotoa. Nyt sekin tuli lähelle.

Tänään ihmiset pelkäävät. Moni on ahdistunut entisestään. Ja suru ja tuska on kohdannut liian monia.

Katseet kääntyvät hallitsijoihin, päättäjiin, valtaapitäviin. Ja lopulta pieni ihminen on yksin maailmankaikkeuden syvyyden ja suuruuden edessä.

Moni toistaa kysymystä: Jos Jumala on olemassa, niin miksi hän sallii epäoikeudenmukaisuuden ja sodat.

Maailmamme on kirottu. Maailmamme on täynnä pahuutta, vihaa, kateutta, sortoa, itsekkyyttä ja vääryyttä. Jos Jumala kerran on hyvä, niin miksi hän ei puutu asiaan.

Näin osuvan ja kuvaavan piirroksen. Siinä nuori mies istui puiston penkillä kuvitetun Jeesuksen kanssa. Mies sanoi: En ymmärrä, kuinka sinä sallit maailmaan nälän, lasten kärsimykset, viattomien tuskan, köyhyyden, sodat…

Jeesus vastasi: Mielenkiintoista, että otit esille tämän asian. Ajattelin juuri kysyä sinulta tätä samaa!

Pelko on elämää suojeleva tunne. Pelko kertoo turvan tarpeesta. Se kertoo, että tarvitsemme nyt enemmän seuraa, lämpöä, lohdutusta, kosketusta, valoa, toivoa ja suojaa toisiltamme. Kun pelko ei saa näitä, se herättää vihan suojakseen. On helpompaa olla vihainen, kuin näyttää haavoittuvuutensa toisille.

Pelon voi kesyttää. Tiedämme, kuinka ajattelumme toimii yhteistyössä tunteiden kanssa. Hengitys- ja mielikuvaharjoitteilla saamme pelontunteet hallintaan.

On kuitenkin pelkoa, joka ei tottele meitä. Se on kuolemanpelkoa. Ja viestit sodista ja sairauksista synnyttävät sen.

Joka on kohdannut kuolemanpelon, tietää sen mahdin. Kuolema on kuin persoona. Todellinen ja väkevä. Se saa voimansa pimeydestä ja viestinsä syvyydestä.

Elämän rajallisuuden hyväksyminen poistaa osan pelosta. Jos kiellämme elämän rajallisuuden ja lähimmäisen menettämisen todellisuuden, elämme petoksessa. Mutta kuoleman epämiellyttävät viestit eivät aina kunnioita elämän haurautta, vaaroja ja uhkia.

Pelko poistuu kokonaan vasta, kun löydämme vastauksen kysymyksiin, miksi olemme täällä ja mikä on elämän tarkoitus. Se poistaa epävarmuuden, turvattomuuden, toivottomuuden ja kaiken ahdistuksen.

Olemme täällä ohikulkumatkalla. Tämä keho ja elämä on tilapäinen. Elämän rajallisuuden ymmärtäminen auttaa keskittymään oleelliseen ja tuo merkitystä jokapäiväiseen arkeen. Se luo rauhan ja luottavaisen olotilan. Se antaa kestävän turvan kaikenlaisten olosuhteiden keskelle. Sodankin.

Pelon vastakohta on rakkaus. Täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Siinä kuoleman pelon voittaja: Rakkaus.

---