Mitä sinussa pyrkii pintaan? Ystävä kysyi minulta ja sai mieleni rauhoittumaan. Olimme keskustelleet edessä olevista haasteista ja miettineet, miten voisimme parantaa tilannetta.

Hiljaisuudessa syntyvät suuret ajatukset ja yksinäisyydessä ne saavat muotonsa. Siksi on pysähdyttävä.

Kun maanviljelijä istuttaa siemenperunansa, ei hän käy koko ajan möyhimässä multaa ja kurkkimassa, joko juuria muodostuu ja joko sieltä nousee idut pintaan. Hän luottaa, että olosuhteet tekevät tehtävänsä ja parin kuukauden kuluttua sato on valmis nostettavaksi. Tarvitaan pimeyttä, kosteutta, valoa, lämpöä – ja tietty ajanjakso.

Rakastan luontoa, sillä se opettajana viisas.

Sisälläni oli kasvamassa itu, joka pyrki jo pintaan. Luovuus meissä tarvitsee vain tilaa ja hiljentymistä. Pieni siemen kätkee sisällensä suuren puun tai kauniin kukan. Voin omistaa tuon suuren ihmeen sisimmässäni. Kun rakkaus lämmittää, yhteys vahvistaa, kipu pehmentää.

Pian kuoresta pilkistää elämää. Valloittavat ensilehdet avautuvat kohden valoa, täynnä ihan uutta. Tapahtuu ihme, jota ei osaa selittää, mutta joka kuitenkin on niin luonnollinen.

Mutta mitä jos siemen on alkujaan jo mätä? Valon kypsyttämänä se ei kannakaan hyvää. Kuinka monen kohdalla olemme surreet mitätöntä satoa tai kehnoa hedelmää huomaamatta tai välittämättä mahdollisuuksista auttaa. Parahinkaan tahto ei muuta olosuhteita. Käskemällä ei mieli lepää. Sisimpään ei tartu hyvyys, vaikka kuinka haluaisi. Silloin voimme spekuloida kaiken aikamme, mutta kasvu on estynyt.

Olen ymmärtänyt, että vaikeus on mielentila. Ja siemenkin voi tukehtua.

Oppia kuuntelemaan, mikä sisältämme pyrkii pintaan. Muuttaa mielentila. Ottaa aikaa. Oppia elämään tässä ja nyt! Luovuta – ja sitten vain luota. Suurin osa siemenistä sisällämme ei elä, sillä odotamme muuttumista, kasvamista – elämän olevan vasta se unelmien suuri puu tai vasta se kaunis kukka. Siemenessä kuitenkin koko elämä!

---