Matkakertomus osa 2
Olemme matkustaneet nyt Suomen, Ruotsin, Tanskan sekä Saksan kautta Belgiaan. Moottoripyörän matkamittari kertoo tien mitaksi 2438 km. Täällä olemme käyneet ennenkin, mutta samoin kuin Saarijärven ja Salon välillä on eroa, on täälläkin.
Syvän sävyiset nummet ja lehtometsät ovat täällä jotenkin kutsuvia. Täällä on Pohjoisen muuttolintujen levähdyspaikka. Meidänkin! Olemme muuttamassa. Matkaa on vielä edessä. Nyt levähdämme hetkisen.
On aivan totta, että levähtääkseen ihminen tarvitsee rauhaa, ja luonto on siihen mainioin valinta. Levähtäminen voimaannuttaa. Seuraillessani iäkästä pariskuntaa pihamaallaan, päivän ulkona touhutessa he tekevät ruumiillista työtä, rauhaisasti ja saavat siitä vahvuutta ja virkistävät yöunet. Mutta kotipaikkakunnallani saman ikäiset levähtelevät vanhainkodeissa kaiket päivät. Karttuuko siinä voimat? -Hän ei halunnut tänään tulla ruokasaliin, niin annettiin levätä! kuulen hoitajan sanovan. Eihän jatkuva levähtäminen vahvista ihmistä! Ei vanhaa eikä nuorta, ei myöskään väsymystä, alakuloa, apeutta, synkkyyttä.
On ihana pysähtyä ja rentoutua pitkän matkan jälkeen. Käydä pitkälleen rauhallisen Meuse-joen rannalle ja sulkea silmät. Ja sitten kivuta kaupungin ylle vuorelle. Mieli lepää katsellessa alas kokonaisuutta. Ymmärrän, että pysähtymisessäkin on montaa sävyä.
Rentoutumista opettaessani lapsille, huomasin sen olevan vaikea taito. Sen oppiminen osaksi elämäntapaa on kuitenkin elinehto, sillä se tuo hyvinvointia. Vaikka ei olisikaan levoton, alavireinen tai väsynyt, tarvitsee rauhoittumista ja sisimpänsä kuuntelua. Mieli ja keho toimii erottamassa yhteistyössä eikä niiden vointia tulisi meidän edes omissa puheissa erottaa toisistaan.
Ei ole huuhaata, että vatsakipujen takaa löytyy usein kipua ihmissuhteessa, selkäkivun taustalta katkeruutta, sydänvaivoissa surua. Epämääräisten vaivojen tarttumapinnassa on elämisen kipua. Hiljentämällä kehoni ja mieleni, kuulen, missä olen heikko ja missä tartten parantumista.
Ja huilaaminen. Mikä ihana oikeus. Lepopäivä tuo hyvinvointia, voimaa ja energiaa kaikille elämänalueille. Huomenna pidämme lepopäivän. Se on kirja, suklaata ja keinu.
Tämä maa on ollut aikoinaan Espanjan hallintavallan alla. Silloin suklaa saapui Eurooppaan ja Belgiaan. Ihana suklaa! Täällä suklaa on taidetta. Sen väri ja muoto on hienostunutta. Kuulemma jopa maan lakiin on kirjattu sääntö suklaan sävystä, kaakaopitoisuudesta. Siinäpä mietin suomalaisuuden arjen aarteita ja makuja – mitä vaalimme niin, että ne säilyvät sukupolvelta seuraaville jopa lain mukana.
Tintti, Lucky Luke, Smurffit syntyivät täällä Belgiassa. Oman lapsuuteni lukurauha on siis täältäkin lähtöisin. Tartuttaneet minuun partiolaisuuden, elämän mysteerin etsimisen, vihollisen voittamisen rauhalla ja seikkailun kaipuun. Smurffit asuvat täällä Taivaanäärelässä. Juuri se paikka, mitä ihminen etsii. Ja löydettyään sinne, kaikelle tulee merkitys. Tykkään!
Täällä olisi paljon lisää ihania linnoja, aukioita, museoita, katedraaleja, puistoja…Erityisesti tämä Namur viehättää rauhallisuudellaan. Matkamme jatkuu huomisen jälkeen kuitenkin kohden Ranskaa. Yhtä maailman merkittävimmistä kulttuureista ja sävyjen kirjoista. Siellä tulemme viettämään useamman päivän.
