Sade rummuttaa mökin peltikattoa.
Niin se vain on. Suomen kesään kuuluu sadepäiviä. Tämä kesä Suomessa on antanut raikasta vettä jo monena päivänä.
Täällä kaikki viheriöi ja sieniä pukaa maasta kuin kilpavauhdilla, mikä lajike voittaisi. Sade saa kaiken kauniiksi. Muutamien tuhansien kilometrien päässä täältä kuitenkin kärsitään kuivuudesta, paahtavasta kuumuudesta, jopa janosta.
Sade rummuttaa ikkunalautaa. Syys ja kaamos kysyy lupaa jo tulla. Useimmat meistä tuntevat itsensä surullisiksi sateella. Sade pystyy niin loistavasti liioittelemaan melkein mitä tahansa tunnelmaa.
Mutta onhan sade uudistumisen ja puhdistumisen kiertokulun ehto. Niin kuin kyyneleetkin. Sade yhdistää kasvuun ja uusiin alkuihin.
Rummutus tuo viestiä tunteiden maailmasta. Syvältä sisimmästä nousevat puhdistumista tarvitsevat ajatukset ja muutosta kaipaavat kuivat pellot. Sydämen vedetön laakso kaipaa sateen siunausta. Uutta elämää.
Ei ne olekaan muutamien tuhansien kilometrien päässä täältä, vaan lähellä. Ihan liki kärsitään kuivuudesta, paahtavasta kuumuudesta, jopa janosta. Sisimmässä.
Sade rummuttaa. Rauhoittaa. Rentouttaa. Nuo miellyttävät ja rytmikkäät pisarat kastelevat maan. Saavat sen versoamaan. Antavat kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän. Miksi ei siis sinullekin.
Näit pilvien nousevan lännestä ja sanot ‘Tulee sade’, ja niin tulikin. Nyt sateen rummuttaessa odota. Pian sisimpäsi versoaa uutta.
PS. Oletko lukassut kaikkein suosituimman postaukseni – sekin kertoo sateesta: https://pihlajakeinu.com/sade-jota-odotin/
