Nyt olemme asuneet kuukauden täällä Aurinkorannikolla, Etelä-Espanjassa. En ole ainut. Meitä suomalaisia on täällä kait 25 000. Ja lisäksi paljon ruotsalaisia, norjalaisia, brittejä.. ja lisää tuntuu tulevan pohjoisesta nyt koko ajan talvipakolaisiksi ja etätyöläisiksi.
Joskus 60-70-luvulla suomalainen yrittäjä Teuvo Hakulinen alkoi rakennuttaa Los Pacosin lomakylää. Paikasta kehittyikin Espanjan ensimmäinen suomalaiskeskittymä, jonne eläkeläiset muuttivat. Pian myös urheilijat, lapsiperheet ja etätyöläiset. Avenida de Finlandia -niminen katu muistuttaa, mistä kaikki on saanut alkunsa. Nyt mekin olemme osa tätä yhteisöä ja toki suomalaisia on täällä laajemmalti.
Olo on tyytyväinen ja ravittu. Eikä vähiten siihen vaikuta tämä ainainen pilvetön sinitaivas, lämpö, meri-ilmasto, kauneus ja rento elämäntyyli. Tarpeet, tunteet, mieli ja arki ovat sopuisassa soinnussa. Pikku hiljaa opimme tapoja ja asioita lisää. Kuten sen, että aamupalaa syödään itselle oikein sopivasti, paikallisesti noin klo 11 maissa ja illallinen klo 21-22 aikaan. Ja että siestan aikana putiikit on kiinni sekä sähkön käyttö kalleinta aamuisin ja aamupäivisin. Ja käteistä tulee olla aina mukana kauppareissuilla. Ja että avojaloin tai ylipäätään ilman kenkiä on epäkohtaliasta ja loukkaavaa olla sisätiloissa.
Ruoka on edullista verrattuna Suomen tasoon ja kasvikset sekä hedelmät ravitsevat niin maullaan kuin vitamiineillaan. Luonnon kuivuudesta huolimatta kukkivien puiden ja köynnösten värikäs loiste tuo tyydytystä katukuvaan ja pihoille.
Olemme aloittaneet espanjankielen yksityistunnit. Sanovat, että tämä on aurinkoinen kieli. Aurinkoinen on opettajammekin. Jos osaa englantia, tämä on kuulemme todella helppo oppia, sillä englanninkielen yli 3000 sanaa löytyvät myös espanjasta – kunhan vain tietää, millaisia äännetason muutoksia niihin täytyy tehdä. Opettajamme opettaa, ei oleta. Hän auttaa ajattelemaan espanjaksi. Kotimme onkin nyt lappulauseita täynnä, teipattuina asiayhteyksiin huonekaluihin ja esineisiin. 🙂
Olemme myös aloittaneet toiminnalliset illat suomenkielisten lasten ja nuorten parissa. Mukavaa yhdessä oloa, pelejä, yhteisiä leikkejä, skaboja, musiikkia ja pieniä tuokioita elämän äärellä, juttelua ja iltapalaa. Sellaista, mikä ravitsee tuon ikäisten tarpeita. Alakouluikäiset kun eivät saa ilman huoltajaa liikkua täällä lain säädösten mukaan, niin he eivät voi viettää aikaa keskenään kaveriporukalla puistoissa skeittailen, rannoilla pelaillen tms., – mikä Suomessa olisi normaalia illan ja vapaa-ajan vietettä heille.
Tässä kaupungissa on lapsille ja nuorille tarjolla suomenkielellä harrastustoimintana vain partio, ei muuta. Suomalaisten eri yhteistyöjärjestöjen kanssa toki tarjotaan vapaaehtoisvoimin ja ilmaiseksi taidepajaa, termaripiknikkejä ja liikunnallisia tuokioita. Läsnäololla ja kohtaamisella on suuri merkitys jokaisen hyvinvoinnille. Mutta tarvetta ja saumaa olisi kehitellä erilaisia harrastuspiirejä nuorille, sillä suomalaisten ikärakenne laskee täällä koko aika!
Ihaninta on tämä lämpö. Päivän touhuja on mukava kääriä kasaan vaikka meren rannalla. Hiekka on kuumaa päivän jälkeen ja pehmeä tuuli hellii ajatuksia.
Siinä laineiden liplatuksessa näet monenlaista kulkijaa. On pariskuntia, on kodittomia, on riemukkaita lapsia, on rajoittuneita vanhuksia, on kauppiaita, turisteja, ja kaikkea näiden väliltä.
Eräs kulkijoista herätti mieleeni voimakkaan muiston.
Oletko tavannut joskus henkilön, joka on hyvin tyytyväinen, tasapainoinen ja iloinen. Sellainen vapaa, aito ja läsnä. Hän huokuu rauhaisaa arvokkuutta ja iloa – jotakin sellaista, että vakuutut hänen nauttivan elämästään ja sinun seurastasi. Elävän keskellä hyvyyden lähteitä, vaikka olosuhteet voisivatkin olla jotain muuta.
Tapasin monia vuosia sitten tällaisen henkilön ja silloin päätin, että tahdon samaa. Elin itse silloin keskellä työttömyyttä, velkoja, ruuhkavuosia, pientenlasten arkea kera parisuhdesolmujen. Olin hyvin väsynyt ja valmis jo luovuttamaan toistaen itselle epäonnistumisen ja erehdysten mantraa. En ollut elossa, vaikka elin.
Tämän henkilön läsnäolo sytytti toivon. Sanomatta mitään sisälläni syttyi usko parempaan. Jotakin oli löydettävissä. Oli vain etsittävä. Mutta ensin oli löydettävä voima, millä jaksaa etsiä. Ja sitä ennen oli jaksettava olla rohkea, jotta voi pysäyttää itsensä, että saa voiman.
Nyt mietin, mitkä olivat ne askeleeni, jotka johtivat tähän päiväänkin; istun tässä tyytyväisenä ja tasapainoisena. Onnellisempana kuin koskaan. Eläen taas yhtä unelmaa todeksi. Voisin kirjoittaa löytämästäni laajasti, syvälle ja leveälle, mutta pysähdyn näihin askeliin:
- itsetuntemuksen vahvistuminen
- hiljentymisen merkitys arjessa
- rakkauden ytimen löytäminen
- rohkeuden saaminen
- kiitollisuuden harjoittaminen
Rakkauden läsnäolo ravitsee ihmisen syvältä. Sillä tyydytystä ei ole ilman rakkautta. Rakkautta ei ole ilman vaivaa. Vaivaa ei ole ilman iloa. Ja ilon syvyys riippuu vaivan määrästä. Näin kokosi askelten viisauden Alan Redpath 1974.
Siksi varas arjessa on piiloutunut, maastoutunut, pukeutunut tärkeiksi asioiksi. Ja vaivihkaa se kuluttaa voimat, voimavarat, aitouden ja tyytyväisyyden. Sen tehtävä on luoda kiirettä, ainaista riittämättömyyttä, syyllisyyttä, suorittamista, kireyttä.
Siksi se on paljastettava. Muutoin se tuhoaa läsnäolon voiman, rakkauden ja kaiken kauniin.
Ja kuka kirjoittikaan sen ihanan ajatuksen olemisen voimasta. Olkoon se valona sinullekin, jotta olosi saa olla ravittu ja tyytyväinen. Kaikki kokemasi saa kääntyä voimaksi ja polttoaineeksi hyvään kasvuun kohden unelmiasi.
“Olen elossa, koska olen taistelija. Ole vahva, koska tunnen heikkouden. Olen viisas, koska olen ollut typerä. Olen myötätuntoinen, koska olen kokenut tuskaa. Voin nauraa, koska sydämeni tuntee surun. Voin rakastaa, koska olen tuntenut menetystä ja selvinnyt myskyistä.“
Vain ravittu sielu on täynnä rakkautta. Se kykenee näkemään toisen ja tahtoo olla läsnä. Ja rakkauden läsnäolo ravitsee lähellä olevaa ihmistä syvältä. Tätä tarvitsemme.
Nautitaan pitkäkestoista ravintoa – ollaan syvältä ravittuja!
