Tänään on jännittävä päivä, Lähdemme moottoripyöräreissulle.
Upeita paikkoja olen maapallollamme jo nähnyt, monia kokemuksia ja muistoja kerännyt ja paljon mieleenpainuvia hetkiä elänyt. Tänään on jälleen 5000 kilometriä tietä edessä kahden viikon aistimatkalla matkustaessamme kohteeseen.
Joku kysyi, eikö pelota. Tuhannen palan palapelinä sitä äkkiä olisi toki tien laidalla. Niin sanotussa kuolleessa kulmassa moottoripyörä on usein suhteessa autoihin ja vauhtia helposti aliarvioidaan. Mutta kaikkeahan voi tapahtua kaikille. Meillähän on vain tämä hetki elettävänä.
On ajettava viisaasti ja valppaana, hyvin yönsä nukkuneena, hyvällä pyörällä ja asiallisilla ajovarusteilla, hallittava liikennekulttuurit ja vieläpä itsensä pyörän selässä. Ja sitten luotettava suojelusenkeleihin.
Joku kysyi myös, eikö ole haastavaa olla 24/7 yhdessä parin viikon ajoreissulla. Tokikin molempien heikkoudet ja huonot piirteet ovat myös aina matkalla mukana ja niiden kanssa on tehtävä työtä – keskeneräisyyttä on siedettävä, jos mielii elämästä nauttia. Mutta nimenomaan yhdessä tämäkin seikkailu on ihanaa. Yhdessä kaikki ilo tuplaantuu.
Suloista on nähdä tosi iäkkäitäkin pariskuntia matkustelemassa yhdessä. Yhteys on onnen salaisuus. Se on kuin kultaiset siivet – molemmilla yksi – ja yhdessä samaan tahtiin liidelleen lento on kaunis.
Motarielämää kohta kymmenen vuotta aistineena on myönnettävä sen koukuttavuus. Siinä aistii vapauden ja luonnon ihmeelliset tuoksut. Tiet sekä paikat saavat monesti aivan uuden ja erilaisen perspektiivin. Muut asiat usein katoavat mielestä ja sitä rentoutuu.
Harrastuksena tämän suosio tuntuu kasvavan koko ajan. Toki sitä kohtaa erikoisia mielikuvia ja mielleyhtymiä myös moottoripyöräilijöistä. Itse liitän harrastukseen vain matkailun ja seikkailun. On rakkautta tuntea olevansa perillä. Ettei halua mitään enempää – ettei haluaisi olla missään muualla kuin juuri tässä.
