Kauniita puistoja. Suunnittelija miettinyt niiden merkityksen ja muodon. Rakennettu kaupungin sydämeksi ja muovattu ihmisille vahvistamaan hyvää oloa.
Ne ovat rakastettuja paikkoja, joissa kohdataan, koetaan ja rauhoitutaan.
Puistoja on Espanjassa ihanan paljon. Kaikissa penkkejä. Ja puistonpenkillä ihmisiä.
Kantapuistoissa Suomessa penkeillä tietyt ihmiset. Penkki kuin elämää tukevana.
Ohikulkevat luovat silmäyksensä kuin halventaen siihen, ettei puistossa olevilla ole hoppua.
Penkillä istuessa tarvitset aikaa. Odotat.
Rauhaa pohtia asioita. Kohdata.
Yksin tai yhdessä se on paikka, jossa vaikeista tunteista ja asioista puhutaan. Kun ei ole hoppu, voi saada rauhan uusiin päätöksin ja tekemään suuria muutoksia.
Puiston penkillä on kohdattava itsensä ja toisensa sellaisenaan. Vailla tehokkuuden, ahkeruuden, suorittamisen, pystyvyyden tai odotusten vaateita.
Puiston penkillä kohtaat aidon ihmisen. Hänet, jolla ei ole kulissia, ei suojamuuria, ei ehkä edes kotia.
Penkki tarkoitti alun perin halkaistua puunrungon kappaletta, jonka jaloiksi jätettiin neljä oksantyveä niin, että se lepäsi lattialla tasainen halkaisupinta ylöspäin. Miten kuvailevaa!
Sisin tulee toisinaan halkaistuksi.
Kauniit ja kukkivat oksat elämästä leikatuiksi niin, että jää vain oksantyngät.
Ja siinä on tarkoitus levätä hetki. Oppia ymmärtämään tarkoituksensa. Halkaisupinta tulee olla ylöspäin.
Ei, ei sen ole tarkoitus olla piinapenkki. Sen on tarkoitus olla muillekin levähdyspaikka. Ihmisille muovattu – vahvistamaan hyvää oloa. Rakastettu paikka lähelläsi, jossa kohdataan, koetaan ja rauhoitutaan sekä juhlitaan. Yhdessä.
