Suomen Lapissa porojen lönkätellessä tiellä aika pysähtyy.
Kaamoksen keskellä, kun ensilumi hiljentää maiseman ja hengitys huuruaa ilmassa, tapahtuu yksi suomalaisen kulttuurin omaleimaisimmista ja perinteikkäimmistä hetkistä. Poroerottelu.
Se voi tuntua syrjäiseltä ja eksoottiselta ilmiöltä näin loppukesän tai alkusyksyn aikaan luettuna. Se kätkee sisäänsä kuitenkin yllättävän paljon viisautta juuri nyt, tähän hetkeen.
Poroerottelu on osa perinteistä poronhoitoa, jossa kesäisin nuo vapaana suurilla tunturialueilla vaeltavat porot kootaan talven tullessa yhteen. Tarkoituksena on erottaa porot omistajittain.
Suomen Lapissa sanotaan olevan noin 200 000 eloporoa. Eli enemmän kuin ihmisiä. Poronomistajia on noin 4500 ja 54 paliskuntaa. Päätoimisia poronhoitajia on kuitenkin alle 1 000 henkilöä, ja ala kamppailee ikääntyvän väestörakenteen kanssa.
Jokaisella porolla on oma merkkinsä sen korvassa. Näiden merkkien avulla porot tunnistetaan ja palautetaan oikealle omistajalleen. Työ vaatii tarkkuutta, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea puolueettomuutta pakkassään puriessa.
Poroerottelu ei ole sattumanvaraista, ei mielivaltaista. Kukaan ei voi ottaa toisen poroa itselleen vain siksi, että se näyttää komeammalta tai että sattuu tuntemaan omistajan paremmin. Jokaiselle kuuluu omansa – eikä enempää.
Jotenkin ajattelen Lapin poroerotteluntaitoa tarvittavan syvästi keskusteluissa työpaikoilla, politiikassa, arjessa. Päätökset kun yhä enemmän ja yhä useammin nojaavat vastakkainasetteluihin.
On helppo ottaa puolia, asettua jonkun tueksi sen perusteella, kuka tuntuu enemmän omanlaiselta. Ja oikeudenmukaisuus jää jalkoihin.
Oikeudenmukaisuus ei katso varallisuuteen, asemaan, ulkomuotoon, taustaan tai tuttuuteen. Se kysyy vain, mikä on oikein.
Poroerottelussa poron korvamerkin kertoessa eläimen kuuluvan jollekin toiselle, se luovutetaan – vaikka se olisi suurin, vahvin tai kaunein poro aitauksessa. Kukaan ei ota vähän parempaa eikä enempää, vaikka se olisi kohtuus.
Oikeudenmukaisuus toimii silloinkin, kun se ei hyödytä itseä mitenkään. Oikeudenmukaisuus ei ole puolueellisuutta edes hyvällä asialla.
Kysyt, eikö oikeudenmukaisuus ole sitä, että auttaa heikompaa? Eikö köyhä ansaitse erityistä huomiota?
Kyllä – myötätunto on tärkeää. Mutta eihän oikeus saa muuttua puolueellisuudeksi, ei edes hyvän asian nimissä. Jos sorrettua puolustetaan epärehellisesti, syntyy uusi vääryys vanhan tilalle.
Puhdas oikeudenmukaisuus ei tee eroa mahtavien ja vähäisten välillä.
Niin kuin poroerottelussa, jokaiselle kuuluu oma osansa, niin elämässäkin. Oikeudenmukaisuuden tulee olla rakas asenne elää. Sen tulee tarkoittaa sen tunnustamista, mikä on totta, eikä sen muuttamista sen mukaan, ketä tai mitä rakastaa enemmän tai kenen lähellä elää tai minkä kokee äärimmäisen tärkeäksi.
Etkö sinäkin tunne hänet, joka pukee viisain ja kaunein sanoin huolenaiheeksi tuomitsevan asenteensa. Se on ylpeyttä ja vallankäyttöä.
Ja etkö sinäkin tunne hänet, joka suhtautuu ihmiseen aina yhdenvertaisesti ? Hän, joka syö yhdessä hyljeksittyjen kanssa, ja haastaa ylpeät sydämet.
Ulkoisten asioiden tai aseman, vaikutelman, taustan tai varallisuuden mukaan ihmisen erotteleminen eri ryhmiin, luokkiin ja oikeuksiin on tekopyhyyttä. Se on kuin hiljanen ja syvä viestii : -Sinä olet vähempiarvoinen.
Puolueellisuus köyhän ja hyljeksityn hyväksi tai mahtavien ja menestyvien suosiminen tulisi olla kauhistus.
Erotteleminen on tuomitsemista.
Emmekö valitse seuraamme ne ihmiset, jotka eivät erottele? Ne, joiden seurassa saa olla keskeneräinen. Ne, jotka kuuntelevat, eivätkä leimaa. Ne, jotka eivät aseta itseään muiden yläpuolelle, vaan seisovat vierellä.
Sellaiset ihmiset vetävät puoleensa, koska he heijastavat jotain, mitä sisimpämme kaipaa: oikeudenmukaisuutta, lempeyttä ja totuutta – samanaikaisesti.
On aika tehdä poroerotelua itsetutkiskelun tavoin.
Onko puheemme ja asenteemme vapaita erottelusta?
Olemmeko me sellaisia ihmisiä, joita itse kaipaamme lähelle?
On aika katsoa maailmaa niin kuin poronhoitaja katsoo aitausta. Tunnistaa merkit. Jakaa oikein. Ja olla ottamatta sellaista, mikä ei kuulu.
Todellinen oikeudenmukaisuus ei tarkoita sitä, että kohdellaan kaikkia samalla tavalla – vaan sitä, että kohdellaan kaikkia oikein. Se vaatii nöyryyttä, tietoista luopumista ennakkoluuloista ja halua nähdä ihminen ja hänen sisin.
Vapaana suurilla tunturialueilla vaeltavana. Ja keskeneräisinä yhteen tullen.
Meidän tulisi nähdä toisemme samanlaisiksi luotuina ja millaiseksi olemme kasvamassa.
- Hiljentyminen ja levollisuus
- Ihmissuhteet ja rajat
- Luovuuden ilo
- Tietoisuus ja voima
- Toivo ja elämänjano
- Tunnemaailman tasapaino
- Unelmat ja ihmeet
