Lapset leipovat piparkakkuja. Taikinaa menee enemmän suuhun kuin muotteihin, muttei sillä ole väliä. Väliä on sillä, että olemme yhdessä ja saamme iloita. Piparihyggeilyä. Maku ja tuoksu ovat ihania.
Piparkakkumuotteja on kasa erilaisia. Seurailen. Piparkakkureunainen tarttuu kaikkien käteen vuoronperään.
Olisinko itse valinnut piparkakkureunaisen? Ehkä olisin halunnut sydämen tai tähden.
Piparimuotit alkavat puhua. Miellyttävätkö kovat vai pehmeät muodot enemmän? Mitä muodot tarinoivat? Usein vain lapsia ohjataan kertomaan ajatuksia kuvallisista viesteistä.
Piparkakkureunainen on enkelten leipää, sanovat. Sen kukanmuoto on tarinaa hyvästä sadosta, rikkaudesta ja hedelmällisyydestä. Niityistä ja pelloista, joissa runsaus asuu. Siunattua maata ja työtä.
Vieläpä reunan pyöreänmuodon määrälläkin oma sanomansa. Kasvun ja sadon lukuna kahdeksan ja yltäkylläisyyden sekä antamisen lukuna yhdeksän.
Onko arjellakin piparkakkureunat?
Katselen muottia ja mietin, onko arjella aina yhdeksän kaarta. Sen mitä olet saanut, kaiken ymmärrätkö lahjaksi. Lahja on tarkoitettu annettavaksi eteenpäin. Ei pidettäväksi. Sillä vain antaessaan saa.
Piparkakkureunaisen elämän salaisuus siinä. Runsaan elämän resepti: Jakaa siitä mitä on ja murtaa yhteiseksi se, mitä omistaa. Siinä ihmeet ja yltäkylläisyys.
