Illat alkavat jo Pohjolassa hämärtää ja kesän yöttömille öille saa sanoa hyvästejä.

Kynttilöitä ja lyhtyjä sytytellessä muistan, kuinka toukokuun valo tuntui harmaalta verrattuna etelän valoon, saapuessamme silloin Suomeen. Nyt silmä oli tottunut jo siihen. Ja nyt harmaus ja pimeys lisääntyisi päivä päivältä.

Tottunut harmauteen ja pimeyteen. Pysähdyn.

Ihminen tottuu kaikkeen. Alkaa pitää normaalina asioita, kun vaihtoehtoja ei ole. Jos ei kuule viestiä muusta. Tai ei ajattele sen olevan merkityksellistä hänelle. Tai ei ole millä uskoa todeksi muuta.

Silmä tottuu. Sydän tottuu. Sielu sopeutuu tai ainakin selittää tilanteet niin, että selviytyy. Ihmismieli ja keho on joustava ja muovaantuva.

Emme näe tarvetta enää muutokselle, koska nykyinen tilanne on niin vakio. Siihen on tottunut, vaikka epämääräinen olo vaivaakin aika ajoin.

Toisaalta ihminen voi tottua hyväänkin niin, että ottaa kaiken hyvän itsestäänselvyytenä.

Mistä saisi kielen, vahvan ja värikkään, jolla saisi uskomaan parempaan. Jolla maalata herkästi esille se kaikki kauneus, joka on olemassa ja odottamassa kosketusta. Kirjoittaa, kertoa ja rohkaista astumaan yhdessä sen syvyyden ja voimakkaan toivon päälle, vaikka ei näekään askelia siitä eteenpäin tässä pimeydessä.

Ei elämä ole tarkoitettu selviämiseksi. Selviytymiseksi. Suoritettavaksi. Suoriutumiseksi. Ei ole.

Pienelläkin valolla saa elämää ja kasvua aikaan. Tuo pienikin valo puuttuu tosin liian monen arjesta. Pimeys on käpristänyt sisimmän ja unelmat ovat kitukasvuisia, jopa kuolleet.

Pimeys – tuo voima – on sopeuttanut liian monet silmät tottumaan.

Ei se ole totuudellista lohduttamista, että sanotaan pian tottuvan tähänkin!

Presidenttimme puoliso Jenni Haukio mainitsi kerran, että tottumuksen määritelmän ulkopuolella joudumme kohtaamaan epävarmuutta, pelkoja ja kielteisiä tunteita. Sen väkevän voiman, joka herkästi estää kehityksen.

Tämä maailmantuska ja pimeys alkaa tuntua ylivoimaiselta. Tarvitaan muutosta. Valoa.

Pimeys tulee elämäämme ihmisistä. Se tulee valinnoista. Se tulee lisäämään ahdistusta.

Vaikka olisikin tänään pimeyden kätköissä ja pimeyden tekojen varjoamana. Vaikka yö peittäisi kaiken päivän valon ja ilon, on olemassa polku, missä yö on kuin päivänpaiste ja pimeys kuin kirkas valo.

Tämä on ihmettä ja mahdollista. Olosuhteista riippumaton selkeys ja arki, missä pimeys ei ole pimeää. Nähdä kirkkaasti ja valossa kaikesta olevaisesta huolimatta. Huolet, pelot, murheet, pahimmat skenaariot kutistuvat tuon valon voimasta. Sisimmän syvä luottamus saa kielesi laulamaan kiitosta. Luotat ja iloitset.

Sinulle pimeys ei ole enää pimeää.

Lue muitakin postauksia toivosta, esim. https://pihlajakeinu.com/talviauringon-huomassa/ )

---