Ihailtavaa on katsella lauantaisin ja sunnuntaisin suurten kauniiden puistojen piknikkejä. Iloa, musiikkia, eväskoreja, ilmapalloja, lemmikkejä, pelejä, leikkejä, puheen sorinaa ja naurua. Lapset ja heidän viihtymisensä ja heidän asiansa ovat kaikille keskipiste. Puoli päivää tai koko päivä vietetään leppoisasti perheenä ulkona puistoissa ja puutarhoissa, linnakkeilla ja rannoilla. Perhekuntia kymmenittäin ellei sadoittain.
Perhekeskeisyys on ihana asia. Ja tämä ikuinen kesäsää myös. On oletettavaa, että hankit piknik-korin ja suuria kauniita vilttejä näitä viikonloppuja varten asuessasi Espanjassa.
Mutta ystävien kanssa viikonlopuksi on turha suunnitella tapaamisia. Perhe menee aina edelle. Ja vapaa-aika on aina perheaikaa.
On kirjoitettava tähän kohtaan lasten sievästä pukemisesta. Olivat perheet sitten piknikillä, leikkipuistossa, rannalla, kaupassa, kaikkialla vaatetus ei ole niin sanotusti käytännöllisin tai lapsenomaisin, vaan kaunista.
Espanjalaislapset eivät kiipeile puissa tai loiki lätäköissä. Jos ilma on kostea tai liukumäki märkä, ei sinne silloin mennä. Korrektius näyttäytyy monin eri tavoin.
Perhe tarkoittaa Espanjassa siis koko sukua. Ei pelkästään puolisoita, vanhempia ja sisaruksia. Perheeksi katsotaan kaikki lähisukulaiset isovanhemmista, tädeistä setiin ja serkkuihin.
Lapset otetaan mukaan aina ja joka paikkaan. Illalliselta tai juhlista ei lähdetä kesken kaiken pois, jotta lapset pääsisivät nukkumaan, vaan ne simahtavat jonkun syliin, mikäli eivät jaksa riekkua yön pikkutunneille.
Huomiosi kiinnittyy siihen, miten luontevasti kaikenikäiset sukulaiset viettävät aikaa keskenään. Osa näistä asuukin saman katon alla. Ainakin isovanhemmat avioituneiden lastensa perheissä tai toisin päin.
Suloista on erityisesti miesten ja isien antama aika lapsille. Näet puistoissa paljon eri ikäisiä miehiä lasten kanssa.
Suomalaisen tai pohjoismaalaisen avioiduttua espanjalaisen suvun kanssa ei kaikki välttämättä tunnukaan enää niin kauniilta. On poisopittava yksityisyydestä, omista mielipiteistä, itsemäärämisoikeudesta ja reviiristä. On opittava jakamaan kaikki aika ja sosialisoiduttava laajasti, sillä se tuo arvostuksen sinulle ja perheellesi.
Suvun miehiä ei pidä loukata vahingossakaan. He tuntevat arvonsa ja ovat siitä ylpeitä. Tasa-arvo ymmärretään myös eritavalla kuin Suomessa ehkäpä. Macho-kulttuuri elää ja donjuaneita myös yhä löytyy.
Vanhempi voittaa – asenne toimii niin lasten kuin muidenkin ikäisten kesken. Ja suvun vanhin nainen päättää perheen asioista.
Perheillä on myös oma perhelääkärinsä, joka on hoitanut sukua jo kenties monta kymmentä vuotta ja tuntee ja tietää sinua paremmin suvun taustat ja asiat.
Mutta miksi tämä kuulostaisi ikävältä?
Ei ole yhtä eikä kahta oikeaa tapaa elää. Ystäväni kokee tämän kaiken ihanana ja perhepiknikit erityisen rikkaina hetkinä viikossa.
Kyse on ajattelumalleistamme. Kyse on asenteistamme. Ja hiukan myös ehkä kyvystä rakastaa elämää tässä ja nyt.
