Vahvuuden ihailu. Sitä on ympärillämme. Se pesiytyy omaan ajatteluummekin. Hiljainen kestävyys, sisukkuus, vähäpuheisuus. Niihin se verhoutuu.
Kestetään, vaikka tekee kipeää. Pärjääminen on niin arvostettua. Jokaisen pitää kestää elämää.Siksihän täällä ollaan.
Suomalainen haavoittuvuus on usein hiljaista ja harkittua. Viime vuosina nuorten uupumus ja haavoittuvuus eivät onneksi ole enää samalla tavalla tabu kuin ennen. Tarvitsemme toisiamme Suomessakin ja se uskalletaan tämän sukupolven keskellä jo sanoa.
On jo aika tunnustaa, ettei elämää suoriteta.
Espanjassa sosiaalisuus ja perheen merkitys on vahva turvaverkko.Rohkea tunneilmaisu ja yhteisöllisyys myös väkevä elämänvoima. Täällä vahvuus ei tarkoita kylmyyttä.
Itku, turhautuminen kuin intohimokin eivät ole pidäteltyjä.
Silti myös Espanjassa on vahva ylpeyden kulttuuri. Erityisesti miehillä perinteinen “macho”-ajattelu on kasvattanut haavoittuvuuden näyttämisestä vaikeaa, vaikka se onkin muuttumassa nuoremmissa sukupolvissa.
Nyt sain lämpimän kosketuksen Viron kulttuuriin. Yllätyin, kuinka siellä näkyy vielä vahvempi itsenäisyyden ja pärjäämisen kulttuuri kuin näissä kahdessa eletyssä. Historialliset kokemukset – miehitykset, selviytymisen pakko ja nopea siirtymä neuvostoajasta markkinatalouteen – ovat muokanneet varmasti tuota ajattelutapaa.
Virossa korostuvat vahvasti ansaitseminen, suorittaminen, omilla pärjääminen ja todellinen vahvuuden ihailu.
Moni kuvaa sen yhteiskunnan ilmapiiriä lauseilla “Ole enemmän.” “Ole tupli !” Tämä sanonta, jota lapsille kouluissakin opetetaan tarkoittaa; Ole enemmän. Pää pystyyn, tee se. Hoida se itse. Ole vahva. Tee enemmän. Ansaitse paikkasi.
Heikkous on siellä asia, joka tulee pitää hyvin yksityisenä.
Vain heikot tarvitsevat toisia ihmisiä ja todella heikot jumalaa. Epävarmuutta, väsymistä tai hengellistä etsintää ei pidä myöntää. Se menee kyllä ohitse.
Kysymys ympäri eri kulttuureja ja ihmiselämän ympäristöjä, eri aikakausia ja elämäntilanteita on kuitenkin aivan sama. Miten vahvuus määritellään?
Vahvuutta on pitää tunteet erillä tahtomaailmasta. Mutta onko vahvuutta se, että on riippumaton ja ettei koskaan nojaa mihinkään?
Eikö vahvuutta ole juuri se, että uskaltaa tunnistaa rajallisuutensa ja murtumakohtansa?
Historiassa on meidän kaikkien pitänyt kestää sotia, köyhyyttä, epävarmuutta, muutoksia. Maailmaa on yhä rakennettava uudelleen. On oltava sitkeä.Toiveikas. Periksiantamaton.
Mutta kaikkialla on sama kysymys: Riittääkö ihminen yksin?
Moni on kasvanut ympäristöissä, joissa apua ei aina ollut saatavilla. Kun vaihtoehtoja ei ollut, oli pakko olla vahva.
Mutta jos vahvuus tarkoittaa sitä, ettei koskaan nojaa mihinkään, silloin se on yksinäinen vahvuus. Se on raskas vahvuus.
Se on vahvuus, joka kantaa kaiken itse – ja usein maksaa siitä sisäisen hinnan.
Todellinen vahvuus on uskallusta ja nöyryyttä sanoa, etten jaksa yksin. Tarvitsen apua. Tässä kulkee rajani.
Se vaatii myöntää pienuutensa. Se kysyy luottamusta. Silloin rakentaa elämänsä totuuden varaan.
Eikä vahvuus ole ääripää.
Emme kukaan tahdo nähdä, kuinka kauan jaksamme yksin.
Vahvuus on siitä, että uskallamme elää yhdessä totta.
- Hiljentyminen ja levollisuus
- Ihmissuhteet ja rajat
- Luovuuden ilo
- Tietoisuus ja voima
- Toivo ja elämänjano
- Tunnemaailman tasapaino
- Unelmat ja ihmeet
