Aikas mukavaa havaita, että blogisivustolla on käynnit lisääntyneet 70 klikkausta enemmän päivässä kuin normaalisti. Wuhuu! Kiitos!

Kiitos myös viesteistä, palautteista ja kommenteista. Ne ovat tärkeitä ja rohkaisevat jatkamaan, etsimään uutta ja pysymään polulla. Kiitos te!

Tämän päivän ajatuksista nappasin yhden tänne teidän kanssa jaettavaksi. Se nousi mieleeni pestessäni Saharan tuomaa hiekkamyrskyn mutaa terassilta ja todetessani sen olevan itsepintaista ja kovin hankalaa.

Olet varmaan kohdannut ihmisen, joka ei näe oman käyttäytymisensä ja toimintansa haitallisuutta. Korostaessaan itseään, hän lyttää muita. Hänellä vaikuttaa olevan ihan omat sääntönsä, jotka palvelevat hänen tarkoitusperiään.

Tai ehkä sinä itse olet oppinut vapaassa kasvatuksen ilmapiirissä tai tunnetason vaille jäämisessä, että kukin ihminen saa laittaa omat rajansa ja määritellä oman vapautensa. Kukin saa päättää mitä haluaa, tulkoonkin ilmapiiriin sitten kipinää ja katkua.

Ihmissuhteissa huomaamme toisinaan jonkun käyttäytyvän niin kuin häntä ei olisi huomioitu riittävästi. Kun etuoikeuksia ei hyväksytä, käytös on kuin häntä ei edes haluttaisi ymmärtää. Ja kapinamieli näyttäytyy.

Hetki on kiristävä. Ilmapiirissä aistit oikeutuksen ottamista. Ainakin tunteisiin nähden. Erityisyyden puolustamista. Suvaitsevaisuutta vaatien. Muttei henkilö itse suvaitse.

Vellovaa, niin kuin tämän mudan siivoaminen terassilta. Tuntuu turhauttavalta, kun asiat eivät puhdistu, siisteydy, kaunistu, rauhoitu, tule valmiiksi.

Viimeinen sana. Piste.

Ja hän on tyytymätön, loukkaantunut, valittava.

Erityisasema meillä kaikilla, mutta tuollainen käytös juontuu jostakin. Jotakin on vaille. Tarpeet tai ikäviä asioita on komerossa käsittelemättä. Reagointimme paljastaa, missä on kipukohtamme ja keskeneräisyytemme.

Empatian kyvyn vaje, itsekkyys ja lapsenkaltaisuus voivat kärjistyä meissä.

Tarpeistakin voi tulla taakka. Kylmyydessä ei näe omia vajeitaan, virheitään. Tai sitten tuo kuluttava marttyyrius, kun ei saa riittävästi tunnustusta.

Minkä kohtaatkaan, kun sanoitat ääneen hänen käyttäytyvän epäasiallisesti. Puolustus on vahvaa. Itsepintaista ja kovin hankalaa.

“Sinä et hyväksy minua. Olet ilkeä, kateellinenkin. Arvasin, ettet ole koskaan ollut aito minua kohtaan. Et ole oikeasti välittänytkään. Nyt paljastit, että olet vain halunnut hyötyä minusta jne…”

Hetki yhdessä ei avaa mitään hyvään.

Muta vain velloo laattojen päällä, vaikka kuinka vaihdat puhdasta vettä ja yrität pestä pintaa. Sinusta tuleekin se ikävä. Muta ei ollutkaan se, mikä piti poistaa, vaan sinut.

Väärä luutu, vääränlainen moppi, toimimaton lasta, liian vähän vettä, liian paljon vettä, tekniikka hukassa… Muta ei ota puhdistuakseen. Auringon kuivattaessa se paljastuu jälleen.

Miten saada tällainen henkilö ymmärtämään oma käytös ja sen taustalla olevat ongelmat?

Hän voi huonosti vain muiden kanssa. Muissa se ongelmakohta. Käyttää valtaa, muttei ota vastuuta.

Hän jää yksin. Aina. Sielultaan.

Olin jo luovuttamassa hiekkamyrskyn muodostaman mutavellin pesemisessä. Hylätä kokonaan. Niin kovin hankalaa ja aikaa ottavaa. Jotain radikaalimpaa olisin voinut kokeilla.

Ja siinä se ajatus olikin!

Tällainen henkilö on haavoilla juuri hylkäämisen kanssa. Toimintansa, sanansa, tekonsa huutavat “Sinä hylkäät minut kuitenkin, joten voit lähteä jo nyt. Arvasin, ettet oikeasti välitä.”

Kokemus tuesta, suojasta, avusta ja empatiasta on haavoittunut. Hän työntää läheltään pois kaiken. Ja sisin jää yhä yksin ymmärtämättä totuutta.

Miten arvokasta onkaan mielen ymmärtäminen. Käsittää tämän hetken pohjavire. Päästä perille oman käyttäytymisensä laadusta. Ja huomata puhdistumisen tarve.

Tunnehaavoittuvuuden muistot ovat kokemuksia, jotka heijastelevat meissä yhä ajatuksina. Ne johtavat toimintaan, joka hajottaa.

Tunnelukkojen avaaminen on oiva tie tasapainoiseen arkeen. On vahvistavan riemullista oppia irti kokemuksellisista tavoista, jotka eivät luo elämään tasapainoa ja hyvinvointia. Ja ymmärtää lähellä olevien käytöstä ihmisen haavoittuvuuden pinnalta. Rakentaa hyväksyviä ja ymmärtäviä ihmissuhteita.

Sinulla on oikeus olla muuta kuin muistosi, kokemuksesi ja tunteesi määritelmät. Olet enemmän!

Suosittelen lukemaan, kuuntelemaan tai opiskelemaan tunnelukkojen tunnistamisesta itsessä, parisuhteessa, ihmissuhteissa. Suhtautumisesi itseesi, muihin ja koko elämään muuttuu.

Vapauttavaa elämää – mutaisista päivistä huolimatta! 🙂

---