Kesä on maalaamisen aikaa. Paitsi muuten Espanjassa. Silloin kaikki remontointi on kielletty elokuun, eli kansan kesälomakuukauden aikana.
Mutta nyt olen Suomessa ja mökillä ja on kesäkuu. Maalipurkit esille, hiomaan ja pohjustamaan.
Ensimmäinen käsittelyn, pohjustuksen tarkoituksena kun seuraavien kerrosten tarttumisen parantaminen ettei tapahtuisi appelsiiniefektiä.
Appelsiinipinta maalaamisen tuloksena johtuu maalin sopimattomasta koostumuksesta, virheellisestä tekniikasta tai muusta työtapavirheestä.
Pysähdyn.
Sopimaton yhteys. Virheellinen tapa.
Kaikkeen muuhun kyllä etsimme tietoa, luemme ohjeet ja perehdymme asiatiloihin. Vaan ihmiselämässä kuinka on? Luotamme omaan viisauteemme ja oletamme niillä tulevan hyvää ja kaunista jälkeä. Kuitenkin asiantuntijan laatima ohjekirja olisi olemassa.
Jokainen sopimaton ja virheellinen yhteys olisi ennakoitavissa ja estettävissä. Maalipurkin kansikaan ei istu, se ei suojaa kuivumiselta, eikä sen painokansi auta, josko se on väärä. Valitsemme tietenkin oikean kannen kuhunkin purkkiin, muutenhan olisimme typeryksiä.
Jatkan puuhaa. Typeryksiä me olemme kyllä useinkin. Olemme omaksuneet tunteiden kertoman tiedon, ja tulokset näemme.
Maalin tarttuvuus on nyt hyvä. Seuraavaksi tarkastelussa on tasoittuvuus. Maali tasoittuu kauniisti.
Kuinka paljon kaipaamme elämässäkin tasaista tietä. Kauniisti tasoitettua polkua.
Ei yksitoikkoista, ei sellaista vakiona pysyvää arkea, mutta vakaata ja luotettavaa. Pysyviä ihmissuhteita ja kestäviä ystävyyksiä. Ja elämän pintaa, joka on kaunis.
Maalaaminen saa mietiskelemään kaikenlaista. Ootraustakin. Vanha pöytä olisi kaunis maalata puunpintaa jäljitellen. Mukaillen puun syitä, eikä peittäen niitä.
Ootraus erikoistekniikkaa. Erikoistaitoa elämän maaleillakin voitaisiin enemmän pensselöidä.
Osaisimme mukailla toistemme tunnetiloja. Tai toiveita. Edes ajatuksia. Niin, että jälki olisi ihailtavaa ja kallisarvoisen näköistä.
Maalipurkin kansi tipahtaa maahan. Nostan sen ja huomaan siinä kuvan. Kuinka olinkaan sen ohittanut tyystin, vaikka aikaa sille annoin avatessani maalipurkkia.
Kannessa kuva vuoresta ja kiipeilijästä.
Elämän vuoristokiipeilijöitä me kaikki. Ennen lähtöä polulle vuoristokiipeilijänkin on tehtävä kartoitus, on myös pohjustettava huolella ja hiottava taitoja. On tiedettävä kenkien tarttuvuus jyrkissä kohden, siinä missä polkujen tasaisuuskin.
Ja on hallittava erikoistaitoja.
Mitä nämä ovat tänään sinulle?
