Olen kirjoittanut Lyonista aiemminkin. Olen kokenut kaupungin useamman kerran. Se on yksi Ranskan kauneimmista ja monipuolisimmista kaupungeista – se yhdistää historiallista charmia, kulttuuria ja modernia elämää ainutlaatuisella tavalla.
Parc de la Tête d’Or on Ranskan suurimmista ja kauneimmista kaupunkipuistoista juuri Lyonissa.Siellä on ilmainen eläintarha, kasvitieteellinen puutarha ja suuri järvi – täydellinen paikka piknikille tai rentoutumiseen.
Ja taidemuseoista Musée des Beaux-Arts on yksi Ranskan tärkeimmistä taidemuseoista Louvren jälkeen.
Fête des Lumières valofestivaalit ovat myös koko Euroopan tunnetuin valoinstallaatiotapahtuma joulukuussa.
Lyon on yksi Unescon maailmanperintökohteista viehättävine renessanssitaloineen ja salaisine sisäkäytävineen ja historian humisevine tarinoineen.
Kaupunkia pidetään Ranskan kulinaristisena pääkaupunkinakin. Tunnetut “bouchon”-ravintolat tarjoavat perinteisiä ja kauniita lyonilaisia ruokia. Ja onhan kaupunki kuuluisan kokin Paul Bocusen kotikaupunki.
Historialliset korttelit Vieux Lyonissa hehkuivat aamunvalossa, tuoksuva croissant suli suuhun Bellecourin kulmalla ja jokilaivat loivat romanttisen siluetin Saônen pinnalle. Tuntui kuin kaikki olisi ollut kohdillaan – täydellinen kaupunki, täydellinen hetki.
Mutta sitten näin Lyonin rumat rahtilaivat.
Nuo suuret, kolhot, ruskeanharmaat ja ruosteiset rahtilaivat, jotka jyräsivät tuota suurta ja leveää jokea pitkin halkoen kaupungin harmoniaa.
Ne eivät olleet keveitä turistibateauja, eivät tunnelmallisia ravintolalaivoja. Ne olivat karkeita, teollisuuden jättiläisiä.
Hetkeksi kaikki säröili.
Kauneus oli yhä siinä, mutta rinnalle ilmestyi jotain muuta – arkisuus, kulutus, melu, saaste. Hetki ei enää ollut postikortti.
Ehkä tiedät liiankin hyvin sen ihmisen, jonka tekojen, sanojen ja toiminnan rumuus antaisi oikeutuksen kääntää katse pois. Ehkä olet kääntynytkin. Tai olet juuri nyt siinä rajalla.
Rumat rahtilaivat ovat osa Lyonia aivan kuten suloisen sokkeloiset kujat ja suussa sulava tarte à la praline kera elävän musiikin ja valkoisten sievien pöytäliinojen. Ilman niitä tämä kaupunki olisi vain kulissi – ei elävä, hengittävä todellisuus elämästä.
Samoin meissä. On jotain, mitä emme ehkä laittaisi esille. Emme korosta. Emme esittele. Jotain rumaa, painavaa, ehkä vaikeasti ymmärrettävää.
Mutta ehkä nuo kolhot ja karheat osat kertovatkin jostain syvemmästä.
Kivusta. Kärsimyksestä.
Jostain, jota ei ole vielä sanoitettu, ei nähty, mutta joka puskee esiin nyt väärin tavoin.
Inhimillisyys, joka ei ilmene siloteltuna. Vaan rikkinäisenä, epävarmana ja kuitenkin totena. Aitona.
Me emme ole postikorteiksi tarkoitettuja.
Jos elämä olisi vain kauniiden asioiden keräilyä, se olisi pinnallinen näyttely.
Uskaltaessa kohdata rumat rahtilaivat kääntämättä katsetta pois, alamme ymmärtää, mitä on oikea yhteys.
Ei rakkaus ole sitä, että pidämme kaikesta mitä näemme.
Ei rakkaus sulje silmiään silloin, kun jokin alkaa sattuu tai häiritsee.
Vaan rakkaus jää.
Ja juuri siinä — pysymisessä — syntyy todellinen kauneus. Sillä rumuus ja karkeus eivät ole kauneuden vastakohtia, vaan usein sen synnyttäjiä.
Rumuus paljastaa, mitä ei voi teeskennellä. Se karistaa turhat koristeet ja jättää jäljelle sen, mikä kestää.
Rehellisyyden, haavoittuvuuden ja todellisen yhteyden.
Elämä tekee virheitä, rikkoo, korjaa ja kompuroi.
Mutta kun emme käänny pois, se jokin alkaa muuttua. Meissä. Toisessa. Välillämme.
Ehkä juuri siksi Lyonin rahtilaivat pysäyttivät minut.
Ne toivat vastavalon muuten niin täydelliseen kuvaan.
Ja ehkä juuri se teki näkymästä totta — ja siksi, puhuttelevaa ja muuttavaa.
- Hiljentyminen ja levollisuus
- Ihmissuhteet ja rajat
- Luovuuden ilo
- Tietoisuus ja voima
- Toivo ja elämänjano
- Tunnemaailman tasapaino
- Unelmat ja ihmeet
