Sydän hypähtää kuullessa luovuttajasta. Hänestä, jolta on viety usko hyvään, parempaan ja toivo tulevaan. Ote on heltynyt omiin kykyihin tai elämän luottamukseen taikka suurempaan päämäärään.
On lie luovuttajaluonteita, joilla sinnikkyys ja sitkeys vaatii kehittyäkseen paljon enemmän tukea ympäriltä. Itsetunto lyttääntyy jossain vaiheessa helposti ja pettymyksen sietäminen on heikkoa. Vai onko luovuttajatyyppejä, joita ei edes kiinnosta tulevaisuus ja siihen satsaaminen?
Työtön on luovuttaja. Mielipiteen kuulet siitä, miten ahkera saa aina töitä. Mutta kysyessäsi työttömiltä itseltään, käsität, ettei kaikilla ole ollut rohkaisijaa tai tukijaa uskaltautua uuteen.
Luovuttaja on parisuhteessa hän, joka ei jaksa enää uskoa muutokseen. Tunteet ja kokemukset huutavat kilpaa eikä hän näe enää mahdollisuutta luoda vanhasta jotain uutta. Katsellessasi hylätyn rakkauden haavoja, tajuat tähän tarvittavan paljon apujoukkoja.
Yksinhuoltaja ongelmavyyhtien kanssa on luovuttaja. Havainnot ja vankka tieto säkenöi ympärillä siitä, että kyllä he pärjäävät, jos vain tahtovat. Mutta pysähtyessäsi heidän arkeen, huomaat kuinka epäoikeudenmukaisuus, itsekkyys, pahuus taikka kovuus onkaan ryöstänyt heiltä monia mahdollisuuksia.
Tämä pieni lapsi on luovuttaja. Hän ei usko omiin kykyihinsä ja sisäiseen potentiaaliinsa oppia ja päästä asetettuihin tavoitteisiin. Mutta jutellessasi huomaat hänen sisäisen kaipuunsa ja toiveensa. Välitavoitteita ei kukaan ollut huomannut vaan kertoa hänelle taikka ne oli joku asettanut aivan liian suuriksi antamatta tukea.
Kadulla asuvat kodittomat ovat luovuttajia. Ajatus koskettaa, että heillä olisi jokaisella ollut mahdollisuus valita toisin. Mutta pysähtyessäsi juttelemaan heidän kanssaan, ymmärrät, ettei vaihtoehtoja kukaan tarjonnut aikanaan, kun omat voimavarat olivat huvenneet.
Luovuttaja on sairasvuoteen omana oleva. Hän, joka on kuullut lääkärin sanat avun ja mahdollisuuksien loppumisesta tänään. Sisällä olisi vielä toivonkipinä, mutta nuo murskaavat sanat tappavat loputkin elämänsolukot. Kuuntelet vieressä – tätä ei oltu valittu.
Kaikissa sama viesti.
Tarvittaisiin ihmettä. Sitä pientä ihmettä: ihmistä ihmiselle.
Luopua jostakin on täynnä surullista kipua. Lahjoittaa jotakin elämästään pois – siinä kuolevia unelmia. Antaa itsensä alttiiksi muiden asettamille kohtalon kiemuroille – se on alistua vääryydelle. Luovuttaa oma elämä, siinä on tyhjyys ja tarpeettomuus siepanneet ja turmelleet jotakin arvokasta.
Luovuttaja antaa, väistyy tieltä, lähtee pois. Koska hänen ei anneta valita muuta.
Tarvitaan rakkauden lahjoittajaa, toivon tuojaa, rohkaisijaa… Tarvitaan auttajaa, kantajaa, kuuntelijaa… Tarvitaan hoivaajaa, huolenpitäjää, suojelijaa… Tarvitaan mahdollistajaa, kustantajaa, lainaajaa… Tarvitaan elinluovuttajaa, verenluovuttajaa, kantasoluluovuttajaa…
Miten väärin olemmekaan oppineet, että kukin on vastuussa vain omasta elämästään!
