Kaksi puuta. Kaksi pesää. Ihanaa pikkulintujen sirputusta. Ahkeraa kasvatuspuuhaa. On kesäkuun alku Suomessa.

Ja sitten huomaat. Huomaat sen yhtäkkiä.

Toinen on valinnut pesänsä kukkivan puun suojista. Toinen karun puun oksalta.

Ei.

Keväällä, kun he pesäänsä muuttivat, näyttivät nämä kaikki puut samoilta. Karuilta. Kalseilta.

Riisuttuina. Talven jälkeen paljaina.

Nyt toisen oviaukosta näkyvät kauniit maisemat. Sisälle tulvahtavat tuulen mukana makeat tuoksut. On kauneutta. On lehtevää suojaa.

Toisen silmät näkevät avaran maiseman aukostaan. Vihollinenkaan ei pääse piiloutumaan lähioksille. On karua korkealla, mutta on turvaisaa.

Tiesivätkö nuo pikkulinnut pesäpuunsa elämän näyttävän tältä? Osasivatko odottaa tulevaa. Vai pettyikö tuo sieppo tämän vuoden ankeuteensa? Alkoiko vertailla näkymiä ja kokemuksia?

Huomaat sen. Huomaat sen yhtäkkiä.

Miten helppoa on vastuuttaa toiset. Miten oman onnellisuuden voi selittää pois, koska ei osaa kantaa vastuuta itsestään ja omista valinnoistaan.

Olosuhteiden uhrin osasta luopuminen on rakastamista.

Rakkaus ei uskottele itselleen jonkun muun olevan elämänsä ohjaksissa. Rakkaus oivaltaa, että kukaan ei voi pelastaa minua itseltäni. Minun valinnoiltani. Sen seurauksilta.

Tuskallista on nähdä, että itse on tämä rakennettu. Että itse on näin vaikuttanut elämään. Mutta vielä tuskallisempaa on sitoutua elämään juuri tässä. Näissä olosuhteissa, kun maisema ei enää viehätäkään.

On pelottavaa pitää oma elämä omissa käsissä ja ottaa siitä vastuu. Kaikki vastuu menneestä, tästä hetkestä ja tulevasta. Sitoutua uskollisuuteen, vaikka mieli tahtoo vertailla. Kaikki vastuu yksin sydämessänsä.

On muutettava ajatukset. Uudistettava mieli.

Sillä uudistunut mieli löytää kiitollisuuden. Kiitollisuuden siitä ilosta, mikä tässä hetkessä on arvokasta. Onnellinen elämä saapuu pesään, kun jättää uhrin roolin.

Olosuhteita emme pysty muuttamaan, mutta voimme tehdä rauhan tämän hetken kanssa. Ja silloin iloinen viserrys kuuluu pesästä. Oviaukko on vapaa kaikesta kielteisyydestä ja syytöksistä.

Anteeksiantaminen tarkoittaa rauhan tekemistä valintojensa kanssa. Se vapauttaa pesän ilmapiiriin ilon. Se tekee pieneen pesään tilaa. Tilaa olla haavoittuva, syvästi tunteva, rakastettu. Tilaa unelmoida uskollisena rakkaudelle.

Me saamme juhlia tänä kesänä yhtä suurta unelmaa mieheni kanssa. Olemme asuneet samassa pesässä 30 vuotta. Pesä on pidetty uskollisena. Se on kaunista ja ihmeellistä silmissämme.

---