Sää ja sisin on suomalaisille lähes sama asia. Ainakin puheiden perusteella.
Olemme olleet Suomen suvessa vain hetken, mutta kokeneet sen jos kymmeniä kertoja. Sateen.
Sataa taas. Taas sataa. Ja kaikki puhuvat siitä.
Niin kuin melkein aina, silloin kun ei pitäisi – kun on vapaapäivä, juhannus tai juuri rakennettu terassi. Se terassi, jonka piti olla kesän olohuone, muuttui viidessä päivässä lasitetuksi huoneeksi. Eikä se ollut vain sade. Se oli päätös suojautua.
Ensin tuli katos. Sitten lasiovet. Lopulta sade ei päässyt enää iholle – eikä ehkä mikään muukaan.
Suomessa sataa keskimäärin 200 päivää vuodessa. Vesi valuu räystäistä, ikkunoista, joskus silmäkulmistakin.
Sitä ihminen kyllästyy kuivaamaan kaiken koko ajan. Siksi rakennetaan suojia. Eikä vain terassille.
Meillä on tapana lasittaa myös oma sisin. Tehdä siitä tila, josta näkee ulospäin. Jossa tunteet pysyvät siistissä järjestyksessä ja sade ei yllä sieluun saakka.
Joku on rakentanut oman lasituksen kovien sanojen päälle. Joku toisen lähdön jälkeen. Joku siksi, että täällä ei opita puhumaan ennen kuin on aivan pakko – ja silloinkin sanotaan ennemmin “kai se tästä” kuin “minua sattuu”.
Lasitus ei tarkoita, ettei meillä tuntuisi. Mutta me olemme oppineet, että avoin tila vaatii katoksen. Että jos jättää kaiken alttiiksi, voi jäädä yksin vesisateeseen ja kuolla suruunsa.
Joskus ihmiset kohtaavat, eikä kummankaan ovi aukea. Mutta joskus – silloin harvoin – toinen huomaa, että lasien väliin on kertynyt huurretta. Ja piirtää siihen sormellaan hymyn. Tai sydämen.
Se ei ole paljon. Mutta se voi olla alku.
Ehkä meille riittää, että joku näkee lasien takana sykkivän yhä sydämen. Että sielu ei ole lukittu, ja se voi avata pienen ikkunansa.
Kuinka monen sydän onkaan puoliksi lasitettu. Suojattu. Ja samalla rajoitettu.
Se päästää valon sisään, mutta varjelee vetoisilta kommenteilta, äkillisiltä muutoksilta, liian kosteilta sanoilta.
Lasitettu tila on kompromissi. Ei täysin ulkona, ei täysin suojassa. Sopiva suomalaiselle.
Ja ehkä se on ihan hyvä niin. Että on paikkoja, joissa voi istua sateessa kastumatta.
Ja jos oikein tarkkaan katsoo, saattaa huomata, että jonkun lasituksessa on pieni rako – juuri sen verran, että sadepisara pääsee joskus sisään.
- Hiljentyminen ja levollisuus
- Ihmissuhteet ja rajat
- Luovuuden ilo
- Tietoisuus ja voima
- Toivo ja elämänjano
- Tunnemaailman tasapaino
- Unelmat ja ihmeet
