Kuulin tänään uuden käsitteen ” kotiääni”. Se on kuulemma se ääni, jolla puhutaan kotona. Se matalampi, murahteleva, komentava, moittiva, puolusteleva. Se ääni, josta kuulee turhautumisen ja väsymisen. Mistä haihtuu selkeys, johdonmukaisuus, huomaavaisuus ja kunnioitus.

Miten surullista. Rakkaimmat ihmiset joutuvat kuunnella ääntä, joka ei ole suloinen, kaunis ja kirkas.

Muistan jonkun psykologin luennolla joskus kertoneen, että seuraamalla kymmenen minuutin ajan pariskunnan kommunikointia, hän voi sanoa kuinka syvä suhde pariskunnalla on ja kauanko tuo suhde tulee kestämään.

Miten totta.

Äänemme paljastaa paljon. Ääni kertoo enemmän kuin sanat. Sanat kätkevät taas tarpeet ja tunteet. Vuorovaikutuksessa koko ihmissuhteen ydin.

Kotiääni ja arkikielen sanat ovat voimallisia vaikuttajia. Ne luovat kokemuksia. Reagoimme sanoihin ja sanomatta jättämisiin.

Arkinen kommunikointi paljastaa todelliset ajatuksemme ja asenteemme.  Kotiääni voi olla niin tuttu, ettei edes huomaa sen tuhoavaa voimaa.

Kohdatessa tärkeintä kuitenkin kohdella toista ihmistä arvostavasti. Silloinkin, kun on väsynyt. Silloinkin, kun tunteet ovat pinnassa ja käsittelyvuorossa on vaikeita asioita.

Sillä kotiääni voi rikkoa jotain lopullisesti. Kotiääni voi tuhota jopa koko suhteen.

Kotiääntä voi huoltaa. Onneksi.

Olkoon kotiääni kaunis ja pehmeä. Olkoon se höystetty suloisuudella ja kunnioituksella. Olkoon kotiääni sama ääni kuin ulkopuolella. Olkoon kaikki sanat siinä puhtaita ja totuudellisia.

---