Istun Espanja-kotimme terassilla ja katselen, kun helikopterit vievät vettä lähivuoren rinteelle. On jälleen kevään ensimmäisiä maastopaloja.

Pitkään jatkunut kuivuus yhdessä kuumuuden kanssa on huono yhtälö. Luontoon ei tarvitse olla jäänyt kuin yksi lasi- tai muovipullo tai pellinpalanen, kun auringon säteen aikaansaavat kipinän. Toisinaan syynä on ollut huolimattoman luonnossa liikkujan tupakantumppi.

Maastopalot ovat kovin yleisiä näillä leveysasteilla. Ne ovat myös yleistyneet. Paljon harmia ja haittaa sekä tuhoa ne aiheuttavat. Useita perheitäkin joudutaan evakuoimaan.

Erityisesti lapset pelkäävät maastopaloja. Luin jostakin kansainvälisestä tutkimuksesta, että tulipalot ovat kuolemapelon jälkeen suurin lasten pelko, kun esimerkiksi pimeänpelko on vasta 12. ja kiusatuksi tulemisen pelko vasta 18. sijalla lasten ajattelumaailmassa.

Turvallisuuskäsitykset ovat nousseet puheisiin ulkosuomalaisten lasten ja nuorten kanssa täällä toimiessamme. Asiat, jotka tuottavat turvallisuutta tai turvattomuutta ovat iso osa maailmankuvaamme.

Pienenä lapsena näimme maailman välittömien havaintojen kautta. Kaikki konkreettiset kokemukset olivat silloin vahvasti läsnä ajattelussa. Kuitenkin tietämättömyys lisäsi huolia ja pelkoja, ja siksi uusien asioiden haltuun ottaminen oli houkutteleva portti turvallisuudentunteen vahvistamiselle ja kokemiselle. Mutta lopulta totesimme, että pelkästään ihmissuhteet ovat se kaiken turvallisuudentunteemme tai sen uupumisen taustalla oleva seikka.

Miten kipeää ottaakaan kuunnella, että keskellä kaunista kotia ja kaikkien rakkaiden läsnä ollessa lapsi tai nuori kokee turvattomuutta. Läheisyys ja luottamus horjuvat. Aikuisten pakenevat omaa turvattomuuttaan kiinnittäen huomionsa ja aikansa moninaisiin asioihin. Läsnäolon puute heijastuu lapsiin sitten turvattomuutena.

Turvattomuus leviää kuin maastopalo perheenjäsenten välisten suhteiden kautta jäseniltä toisille, eri tahtiin ja eri voimakkuudella tehden tuhoaan.

Maastopalot perheissä ovat lisääntyneet.

Monen perheen elämässä arki haastaa ja arjen energiat kuluvat ongelmanratkonnassa – ongelmia sammutellaan erinäisin tavoin ja keinoin.

Valmiudessa on oltava. Rauha ja levollisuus uupuvat.

Lapset ja nuoret kertovat rohkeasti tarvitsevansa ja kaipaavansa aikuisten turvaa ja neuvoja kotonaan. Aikuisina olemme vastuussa turvallisen ympäristön luomisesta lapsille, mutta myös turvallisuudentunteen luomisesta.

Kunpa aikuisina valveutuisimme tulipalojen sammuttamisesta turvallisuuden valvomiseen – tai edes savumerkkien huomaamiseen.

---