Portit ovat kautta historian olleet paljon enemmän kuin kulkureittejä paikasta toiseen.
Täällä Etelä-Espanjassa portit ovat jokaisen kodin edessä. Niistä olen ennenkin kirjoitellut heränneitä ajatuksia. Takorautaportit erityisen kauniita. Kaikkien pielessä summeri, jolla pyydät lupaa tulla sisään.
Portilla pysähdytään, odotetaan, pyydetään lupaa ja joskus kohdataan jotakin, joka muuttaa kaiken.
Portit ovat rajoja. Joku kutsuu sinut sisään. Jotain avautuu.
Portti erottaa sisäpuolen ulkopuolesta. Se voi suojella, mutta myös sulkea.
Jokainen lie ollut omassa elämässään portilla useinkin. Tarttuen avoimin mielin kahvaan. Odottaen merkityksellistä kohtaamista.
Kaunis portti pysäytti tänään askeleen.
Edessäsi äärimmäisen kaunis portti.
Ja muistat. Tämän sanan olet kuullut aiemmin.
Kaunis portti oli vanhassa kertomuksessa. Ihmiset kulkivat siitä runsain määrin läpi. Siksi sen äärelle kannettiin päivittäin rampoja kerjäämään. Kaunis portti oli heidän työpaikkansa – ainoa tulonlähde, elämän edellytys.
Kuinka näetkään sen taas.
Katolisten ja evankelisten kirkkojen portailla täällä Espanjassa näet sen. Henkisesti rammat kerjäämässä kirkkoon menijöiltä almuja. Kodittomat istuvat aamusta iltaan tuon toivon ja ulkopuolisuuden paikalla.
Näet hurskaat kulkemassa uskonsa harjoittamisen paikkaan. Ja rampa mies aivan sen pyhyyden kynnyksellä, ja silti ulkopuolella.
Useat ohittavat hänet. Osa hymyilee ja sanoo muutaman mukavan lauseen, saaden näin hiljennettyä omantuntonsa hetkeksi. Joku antaa almun, joku leivän, appelsiinin, vesipullon.
Sama toistuu päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia.
Kertomuksessa kaksi miestä kulki portista sisään, kun rampa pyysi heiltä rahaa. Hän sai kuulla oudot sanat:
“Hopeaa ja kultaa ei ole antaa, mutta mitä minulla on, sen minä sinulle annan.”
Portin nimi, Kaunis portti, sai kertomuksessa uuden merkityksen. Se ei ollut kaunis vain arkkitehtuuriltaan tai koristeiltaan, vaan siksi, mitä sen luona tapahtui.
Kauneus syntyi kohtaamisesta, parantumisesta ja elämän täydellisestä muutoksesta.
Rampa ei ollut enää rampa.
Kauniin portin kertomus haastaa katsomaan, mistä porteista kuljemme.
Keitä kohtaamme porttien pielissä – ihmisiä, jotka ovat lähellämme, mutta silti ulkopuolella?
Entä missä kohdassa elämäämme olemme pysähtyneet, odottaneet, ehkä tottuneet itse olemaan?
Missä ovat porttimme?
Kaunis portti, jonka luona olet juuri nyt rampa.
Olet pyytänyt ja odottanut asioita, vuosikausia. Yhä vain uudelleen palannut sille paikalle.
Tai joku on sinut kantanut sinne. Sanonut, että se nyt on sinun paikkasi tässä elämän tilanteessa. Olisit tyytyväinen, että näinkin hyvin asiasi ovat.
Ja pettyneenä olet palannut illalla vuoteeseesi vain todetaksesi elämäsi olevan ontuvaa yhäti.
Kauniin portin pyyntöihin oli vastaus. Se oli paljon syvemmällä ja kokonaisvaltaisempi, kuin rampa osasi tai uskalsi ajatellakaan.
Se on siellä, mikä kutsuu ihmeeseen.
Kaunis portti on yhä olemassa.
Se on hetkessä, jossa jokin kutsuu nousemaan, astumaan eteenpäin ja jättämään taakse sen, mihin ehkä liiankin kauaksi olet jäänyt. Tai toiset ovat sinut jättäneet.
Ojentautumisessa kauneutta kohden tapahtuu jotakin todella ihmeellistä.
Siellä haavat ja haaveet ovat toistensa voima.
Kaunis portti on sydämessäsi.
Lue toinen ajatelma aiheesta: https://pihlajakeinu.com/aidattu-piha/
- Hiljentyminen ja levollisuus
- Ihmissuhteet ja rajat
- Luovuuden ilo
- Tietoisuus ja voima
- Toivo ja elämänjano
- Tunnemaailman tasapaino
- Unelmat ja ihmeet
