Astuessa ulos näet kotiovelta kaksi korkeaa vuorenhuippua. Ne näyttävät olevan hyvin lähellä toisiaan. Upeita. Puhuttelevia. Vuorten jylhyys saa olon tuntumaan jotensakin turvassa olevalta aina. Vuoret ovat kaiken yläpuolella, vahvoina ja pysyvinä. Jotain luotettavauutta ja pysyvyyttä ne huokuvat.
Täällä Espanjassa korkeita vuoria on Pyreneiden kaverina lie 14 ja pieniä paljon. Valkoisia ihania vuoristokyliä niiden syleilyssä eri puolilla. Varsinkin talvisaikana vuoret ovat suosittuja vierailukohteita. Ei ole liian kuuma. On Suomen kesän säätilat ja upeat polut ja maisemat.
Nuo vuoret näyttävät olevan lähellä toisiaan. Kuitenkin matkatessa niiden lähelle, toteat huippujen olevan todella kaukana toisistaan. Välissä on laakso ja vaikeakulkuista maastoa kymmeniä kilometrejä.
Opettavainen on näkymä kaukaa ja lähellä.
On innostavaa ja ihailtavaa nähdä vuoret ja huiput, lähekkäin. Näethän. Kuuluvat kuvaan ja niitä ei voi mikään siirtää erilleen.
Kun tulet lähelle, huomaat. Ja tiedät mitä raskaimmin ajatuksin, että välissä on vaikeakulkuista ja raskasta maastoa ja näköalattomuutta kilometritolkulla.
Kysyy sinnikkyyttä, kestävyyttä, uskoa ja luottamusta valloittaa vuoret. Kulkea tuo pitkä matka ylös. Nostaa katse ja nähdä, että siinä ne ovat, huiput vierekkäin. Välissä ovat nämä ankeat ja ahdistavat, yhdistävät polut. Se juuri on se yhteys, joka saa olon tuntumaan rauhalliselta ja lujalta. Ne kuuluvat samaan maisemaan.
Siinä ne ovat toistensa vieressä ja ihan läsnä, riippumatta siitä kuinka suuri on etäisyys ja mitä on välillä.
Kaksi vuorenhuippua. Eivät ne jää itsensä eivätkä toisensa varjoon. Eivät ne aseta muiden tarpeita omiensa yläpuolelle. Eivätkä menetä yhteyttä itseensä. Ne tuntevat rajansa. Eivätkä huolestu.
Tasapainoinen maisema näyttäytyy kauniina joka suuntaan. Jylhät ja upeat vuoren huiput yhdessä, vierekkäin.
