Et voi saavuttaa elämän kauneutta ja onnea ilman kärsimyksen kipua. Höpöhöpö-sanonta.

Kohdatessasi kipua, se synnyttää kauneutta. Höpöhöpö, sanon.

Mutta kaiken kauniin takana on kipua. Näin sanoi muun muassa Bob Dylan. Tätä en minäkään lakkaa toitottamasta ja tähän uskomasta.

-Kärsimys kaunistaa, sanoi vanha mummo, mutta se voi tehdä myös katkeraksi kuin sappi.

Tunnepohjainen sielun kipu voi todellakin olla sairastuttavaa myrkkyä. Tiedämme jokainen, että kun voi huonosti tunnetasolla, sydän pomppii, verenpaineet heittelee, vastaa vääntää, päätä särkee, koko keholla on ikävä olla.

Monet käyvät lääkäriltä toisella vuosikausia etsien apua kipuun kehossaan ja kipu onkin sielussa, josta se heijastelee kehoon. Ei, se ei ole luulotautia. On oikeasti kovaakin särkyä kehossa. Huolet muuttuvat kivuksi. Murheet säryksi. Surut vihloviksi. Lopulta ne muuttuvat epämääräiseksi tuskaisuudeksi, eivätkä anna rauhaa päivällä eikä yöllä.

Elämä satuttaa jokaista. Elämällä on sivuoireita, jotka satuttavat meidän sieluamme ja voivat tehdä kehomme sairaaksi. Mutta suurimmalla osalla se sairastuttaa vain sielun.

Sielussa on pelot, tunteet, unelmat. Sielussa elämä ja elämän karuus. Mutta voimme saada sieluumme kauneutta. Voimme ottaa hallintavallan siellä.

Kun elämän kipu on kohdannut, voimme käskeä sielumme odottaa. Hiljentää sielumme. Rauhoittaa sen aallokot.

Hiljenny sieluni. Sillä tiedämme tämän koituvan meidän parhaaksi.

Kipu ei ole tarkoitettu tilaksi, vaan se on alku.

Sielun parantuminen on prosessi. Parantuminen tuo kauneutta. Se tuo levollisuutta, joka on kauneutta.

Keskittäessämme mielemme sydämeen, sielu puhdistuu. Silmien harhaillessa murheessa ja niiden muistikuvissa, kipu kasvaa.

Muistatko sen hetken, kun murehdit etukäteen kauneuden kuolemista, onnen haihtumista? Luovutit sen jo heti, et uskaltanut edes kiintyä siihen. Ajattelit, ettet voi hallita, et omistaa sitä. Kipu oli läsnä jo onnessa varjon lailla. Tai sitten rohkeasti kiinnitit sydämesi onneen ja koit silmittömän suurta kipua menettäessäsi sen. Katkeraa ja karvasta. Aivan kuin elämä olisi pettänyt sinut.

Emme me voi hallita ja omata elämää, joten koemme kipua kun annamme ja jaamme sitä pois. Sydämen ajatuksissa voimme kuitenkin jo päästää irti, vapauttaa onnen kuin linnun, nauttimaan enemmän, korkeammalla. Tietäen, että kaikella on määräaikansa. Se syventää sielun kauneutta.

Sillä menettäessään elämän, saa sen, mutta pitäessään itsellään elämän, menettää sen.

Kipu synnyttää aina uutta. Et kuole siihen. Elämän laki on, että kaaos edeltää kauneutta ja hyvyyttä. Siksi anna sen lentää luotasi. Saat sen ajallaan takaisin.

Sielun levollisuus on ihme. Se on kauneus kivun takana.

---