Elokuun pehmeät aamut Euroopassa tuoksuvat erilaisilta kuin Suomessa. Puiden lomassa kulkeva pieni tie, jolle pysäytimme retkeilyautomme, kantoi mukanaan meren suolaa, kuivattua maata – ja kahvin.
Ei minkä tahansa kahvin, vaan sellaisen, jossa on historiaa. Sellaisen, joka sekoittuu ympäröivään elämään niin, että sitä tuskin edes erottaa. Mutta silti se pysäyttää.
Joka aamu matkalla Euroopan halki sama rituaali. Kahvinkeitin päälle porisemaan. Se hetki, kun ensimmäiset höyryt nousevat kupista ja tuoksu leviää pienen auton sisätiloihin, on miehelleni kuin lupaus hyvästä päivästä – hetki, jolloin maailma on vielä hiljaa ja kaikki tuntui mahdolliselta.
Meidän retkiautossamme kahvin keittäminen oli osa rytmiä – aamun käynnistys, iltapäivän tauko, joskus iltahämärässä tehty päätös ajaa vielä vähän pidemmälle.
Kahvin tuoksulla ihmeellinen kyky nostaa pintaan jotain syvällä olevaa.
Yksi kahvin tuoksuinen aamu levisi myös tielle. Kahvipaahtimoita matkallamme.
Saksassa on Euroopan vanhimpia paahtimoita, kuten Dallmayr Münchenissä. Sen historia yltää 1700-luvulle. Täällä kahvi ei ole vain makuasia – se on osa identiteettiä, perinnettä ja vieraanvaraisuutta.
Jokaisessa maassa kahvikulttuuri on hieman erilainen, mutta tuoksu – se on kaikkialla kuulema yhtä kutsuva.
Itse en ole koskaan kahvin makuun päässyt. Sen sijaan tuoksu on aisteistamme syvällisin – se ei vain aktivoi muistoja, vaan myös tunteita.
Tuoksuilla on syvä merkitys. Ne eivät ole vain miellyttäviä aistikokemuksia, vaan vertauskuvia rukouksesta, pyhyydestä ja Luojan läsnäolosta.
Näissä hetkissä aloin nähdä kahvin tuoksun myös rukouksena. Hassua. Ei ehkä sanallisena, mutta hetkenä, jossa pysähdyimme, hiljennyimme ja olimme kiitollisia. Tuoksu toi meidät nykyhetkeen – ja ehkä myös läsnäoloon, joka ei kysy paikkaa eikä muotoa.
Kahvin tuoksu matkalla sai miettimään millaisia tuoksuja meidän ihmisten elämästä lähtee.
Aivan kuten kahvin tuoksu jää ilmaan vielä sen jälkeen kun kuppi oli tyhjä, tai paahtimo on ohitettu, meidän elämämme voi jättää tuoksun.
Eikä minkä tahansa tuoksun, vaan sellaisen, jossa on historiaa. Sellaisen, joka sekoittuu ympäröivään elämään niin, että sitä tuskin edes erottaa. Mutta silti se pysäyttää. Tuoksu, joka kertoo toivosta, armosta ja hyvyydestä.
Ehkä se on yksi elämän hengellisiä opetuksia. Jumala voi kohdata meitä pienissäkin asioissa – höyryävässä kahvikupissa, aamutuoksussa, hiljaisessa kiitollisuudessa. Toistemme läsnäolossa.
Ja rukous ei aina ole sanoja, vaan avoin sydän ja hetki, jossa olemme täysin läsnä.
“Me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle ihmisten keskellä.”
2. Korinttolaiskirje 2:15
- Hiljentyminen ja levollisuus
- Ihmissuhteet ja rajat
- Luovuuden ilo
- Tietoisuus ja voima
- Toivo ja elämänjano
- Tunnemaailman tasapaino
- Unelmat ja ihmeet
