Kurkkasitko eilen illalla vuoteessa sydämen eteiseen ja uni sanoi olevansa lähdössä? Vai pysäyttikö aamuaskeleesi sielun kipu, joka muistutti taas olemassa olostaan?
Menneen elämän jälki sydämessä teki minun arjesta pitkän aikaa tunkkaisen ja voimattoman, tai voisiko sanoa, että ilo oli lähtenyt kertomatta palaako. Odotin, koska sanottiin, että aika tuo sen takaisin. Odotin, koska sanottiin, että yksi kaunis päivä voit taas nauttia elämästä.
Odotin passiivisena. Tai marttyyrinä. Tai sankarina, niin kuin aikuisen ihmisen kuuluu elää, sisulla. Kunnes taas katselin haavojen arpeutumista ja puhuin niille itsesäälillistä toivoa. Joku päivä olin kokemusteni kanssa täynnä vihaa, joka uuvutti minut. Toisena hetkenä piilotin kivun ja uskoin sen olevan poissa vetäytyessäni sivuun. Kunnes yksi hetki muutti kaiken!
Jos tunnemaailma on reagoinut voimakkaasti, etkä reagoi ulospäin, murenet pikkuhiljaa sisältäpäin.
Vahvuutta ei ole hillitä ja hiljentää tunteita. Vahvuutta on sanoa, mitä kokee. Ymmärsin, että tunteet puhuvat yhä ajatuksiini, mutta en ollut kuunnellut niitä, niin kuin lasta kuunnellaan; hiljaa, silmiin katsoen, tukien, ymmärtäen, sanottaen ääneen.
Kyllä minä tiesin, että on eri asia kuunnella tunteita ja antaa niiden vaikuttaa. Ja tajusin, että kemialliset hermoreaktiot eivät olleet tunteitani. Mutta miten saada tunnemuistille järki ja kokemuksille kainalosauvat parantua, se oli kipuni.
Minun piti prosessoida tunnemuistini jonkun kanssa. Oli tyhjättävä tuo hippokampukseni, joka oli täynnä omaelämäkerran kirjoja ja tärkeitä mappeja, joilla oli paljon kokemusarvoa ja merkitystä. Jokainen tunnekosketus kun muovaa sydäntä. Tarvitaan kykyä ja voimaa etsiä korjaavia kokemuksia. Silloin ajatuksille hermottuu uusia reittejä ja oikoteitä. Mieli uudistuu, kun löytää turvallisia ja lohdullisia kokemuksia. Sisin oppi rauhallisempaan tapaan olla.
Sanovat, että tunnemuisti on voimakkain muistimme.
Astua sisään tunnemuistiin ja raivata tie ulos tasapainoiseen arkeen. Se on : uudistaa mielen ajatukset. Se oli juuri sitä, poisoppimista. Toistoa. Harjoittelua. Treeniä. Itselle puhumista. Siihen tarvitaan levähdyspaikka, missä hiljentyä, pysähtyä. Se parantaa jäljet, jotka sinne on astuttu raskain saappain, rapasin multa-anturoin. Ja on uskallettava puhua kipu ulos haavoittuvuuden uudella uhallakin. Siihen tarvitaan ihmistä ihmiselle – ja armoa.
Kuinka moni elääkään tunnemuistin kautta arkeaan! Uudistetaan ajatukset, ettemme kohtaa samoja kokemuksia aina uudelleen, uusissa tilanteissa, vain vähän eri muodoissaan, vaan että ilo saa kummuta syvältä ja puhtaana. Että jälki sydämessä saa versoa vapautta.
01/08/2021
