Moni teistä lukijoista on kysellyt, miten ei löydy uusimpia postauksia. Ihana, kun kaipailette. Kiitos! Tässä kohtaa on kuitenkin ollut tyhjä kolo. Kirjoituksia on ollut odottamassa julkaisua, mutta yksikään ei ole ollut oikea-aikainen jakamiselle. Mikään niistä ei ole tuntunut hyvältä julkaista juuri nyt. Osa on tarvinnut täydennystä. Osa muokkaamista. Osa odotuksen tuomaa syvyyttä. Ja itse olen tarvinnut aikaa prosessoida ajatuksia.

Nimittäin, kun näet hukkuvaa lasta elvytettävän ja elvyttäjä on puolisosi, maailma pysähtyy.

Elämä on hauras.

Yksikin pisara voi olla liikaa keholle. Yksikin tippa voi olla liikaa kestokyvylle. Yksi hetki voi olla liikaa elämän hauraudelle.

Saimme olla todistamassa ihmettä ja lapsi virkosi eloon. Luojan kiitos ja Elämälle kiitos! Synkät minuutit ja loppumattomilta tuntuvat raskaat sekunnit eivät voineet tuhota toivoa.

Nyt useiden päivien jälkeen tapahtuneesta elämän voiman mahti ja elämän hauraus ovat keskustelleet tiiviisti.

Vain se, joka tuntee elämän keskeneräisyyden, osaa rakastaa.

Vain se, joka tuntee elämän haurauden, pystyy iloita.

Vain se, joka tuntee elämän voiman, on turvassa.

Elämämme maailmassa, jossa emme ole suojassa kivulta, kärsimykseltä ja surulta. Elämme maailmassa, jossa kohtaamme tuskaa, hätää ja murhetta. Osan niistä aiheutamme itse, osa tulee osaksemme kirotun itsekkyyden ja laiminlyöntien takia. Osa kohtaa meitä, koska elämämme ihmisen osassa. Ja osa on kätkettyä.

Kärsimyksellä on kuulemma kuusi muotoa. Olkoon vaikka kuuttakymmentä, meidät jokainen on kutsuttu kaikin voimin toimimaan sen hyväksi, että kärsimys vähenisi ja lievittyisi. Olemaan vahvoja kärsimään vierellä, yhdessä. Ja rohkeita vastaanottamaan sen, mikä poistaa kärsimyksen, auttamaan.

Vaikeinakin hetkinä voi kokea vahvaa toivoa ja rauhaa. Hauraanakin voi olla vahva. Mutta tähän emme kykene yksin.

---