Oranssinkeltainen, punertavan ruskea, okra. Maasävyt, jotka ovat eläneet jo esihistoriallisella ajalla. Siennaa, umbraa, savea ja rautaa. Se oli ensimmäinen antiikin paleolitikkojen käyttämä maali. Niistä syntyvä luonnon oma väri loi tunnelmaa, joka syvensi mieltä ja rentoutti ajatuksia.
Etelä-Espanjan Andalusiassa sijaitsevan Fuengirolan kylä on kuin okrapelto korkealta vuorelta katsottuna. Talot ovat beigen ja oranssin keltaisia, okramaalilla maalattuja. Ja kiviaines täällä keltaisen okraa. Kesti tovin tottua tähän värimaisemointiin. Mielikuvilla kun on oma tahtonsa. Väreillä omat muistikuvansa. Muistoillakin erityiset sävynsä.
Keltainen väri tuo ensimmäisenä mieleen auringon lämmön ja valon. Siinä tämä paikka kylpeekin. Nykytutkijat sanovat keltaisen värin siinä missä auringonkin vapauttavan kehossa onnellisuushormonia ja luovaa energiaa. Ei lie ihme, että asukkaat ovat rentoja, huolettomia ja iloisia.
Tämä koko Espanjan tiheimmin asutettu alue ja rajoiltaan hyvin pieni kylä on täynnä rentoutta. Ihmismäärä ei häiritse. Parkkipaikkoja et vain löydä mistään, ja siksi kannattaakin liikkua jalkasten.
Tämä pueblo ei ole kulttuurimatkailijalle, ruokareissaajalle, shoppailijalle, eikä niin ikään kaupunkilomaa kaipaavalle. Tämä on rantalomailijan ja oleskelijoiden kylä, ja siksi sortsit ovat ihan normaaliasu katukuvassa – erilailla kuin muualla Espanjassa, jossa pukeutumiselle on selvät muodot.
Kahdeksan kilometriä jatkuvalla rantakadulla istahdetaan välillä rupattelemaan. Tervehditään jokaista iloisesti ja äänekkäästi. Kaikki eleet ja sanat osoittavat ystävällisyyttä. Halaaminen ja poskisuudelmat lisäävät lämpöä entisestään. Tähän hetkeen tartutaan.
Maalaisin espanjalaisen ilon keltaisella, pallokuvioisilla flamenkomekoilla ja kohteliaisuuden ruutukuvioisilla jakuilla kauluspaitoineen. Kauniita kepeitä korkokenkiä näet kaupoissa, mutta kadulla valkoiset lenkkarit yhdistetään taitavasti kaikkiin asuihin. Espanjalaiset pukeutuvat vauvasta vanhuuteen saakka kauniisti. Kiviaitojen takana kotosalla sen sijaan rakastetaan pitää pörröisiä ja pehmeitä lökövaatteita ja tohveleita.
Okran väriset kodit, laatoitukset, kiviaidat ja kivetykset ovat läsnä kulkiessasi näillä kujilla. Ne puhuivat eräänä päivänä syvästä rauhasta, lujuudesta ja rohkeudesta. Massiivisen suuret lohkaistut kivet muuttumattomuudesta.
Viisas ihminen on kuin kivi. Kun ympärillä oleva maailma horjuu ja huojuu, hän pysyy vakaana. Kun välinpitämättömyys ja julmuus riehuu, on hän luja ja rohkea. Sillä hän tietää, mistä hänet on lohkaistu. Tuntee sen kaivoksen, jonka uumenista hänet on louhittu. Se ei murene.
Siennaa, umbraa, savea ja rautaa. Okran sävyisessä kivessä. Luonnollista, maan tomusta syntynyttä, ja silti lujaa.
Nämä aidanteiden kivet ovat myös kuin suuria muistomerkkejä. Muistot pysyväisestä materiaalista luotuja. Kivet kuin ikuisen luonteen ja elämän symboleja. Haluamme olla kuolemattomia. Ja olemme.
Muistan kuulleeni: Kerran vieritettiin haudan edestä suuri kivi, jotta tässä maailmassa viimein toteutuisi oikeus ja totuus. Kivi aiheutti kuitenkin kokonaisen vyöryn ja pani liikkeelle maailmanlaajuisen vierivien kivien joukon.
