Kun Suomessa vappu tuo torille ilmapallot, siman, munkkirinkilät ja opiskelijahaalarit, Espanjassa toukokuun ensimmäinen päivä tunnetaan ensisijaisesti nimellä Día del Trabajador – työntekijöiden päivä. Se on virallinen vapaapäivä koko maassa, -tai oikeastaan kaksipäiväinen vapaa, sillä juhlia vietetään aina siltapäivien kera, puente. Täytyneehän juhlille olla aikaa!

Espanjassa vappu on perinteisesti ollut päivä, jolloin työväki kokoontuu juhlistamaan saavutuksiaan. Francon diktatuurin jälkeen 1970-luvulla, vappu sai uudenlaista merkitystä vapauden ja demokraattisten oikeuksien juhlapäivänä.

Vappu on monelle espanjalaiselle ennen kaikkea tilaisuus levätä, viettää aikaa perheen kanssa tai lähteä pitkälle viikonlopulle ja suvun pustopiknikille koko päiväksi.

Puistot ovatkin Etelä-Eurooppalaiseen tapaan suuria ja kauniita. Niissä saattaa viettää yhtäaikaa tuhansittain ihmisiä, mutta kaikille löytyy oma ihana paikka ja muiden puistomusiikki ja elämänvoima ei häiritse toisia.

Päinvastoin on suomalaisten. Kuinka se onkaan tuttua, että tulisi olla hiljaista, kotirauhaa, ei voimakkaita tuoksujakaan tulvahtelemaan naapurin parvekkeelta, ja musiikinriemun tulee päättyä jo klo 22 illalla- tai mieluusti sitä on soitetava niin, ettei se kuulu naapurille ollenkaan.

Suomalaisethan yleisestettynä sietävät elämän ääniä vain humalassa itse ollessaan. Siksi rakastankin tätä espanjalaista kulttuuria, kun selvin päin, kirkkain ajatuksin, koko perheen ja suvun voimalla riemuitaan vailla aikatauluja ja lukkoon lyötyjä rutiineja.

On ääntä, tuoksuja, värejä ja valoja.

Espanja on kulttuurisesti hyvin monimuotoinen maa, ja vapunvietto vaihtelee alueittain. Kataloniassa ja Baskimaassa vappuun voi liittyä vahvoja alueellisia poliittisia teemoja.

Täällä Andalusiassa vappu osuu useinkin samaan aikaan muiden keväisten juhlien, kuten ferioiden, kanssa, jolloin juhlahumu ottaa vallan. Juuri nyt on myös kansainväliset feriat, eli tori ja kadut täyttyvät kulkuieista, sambasta, flamenco-asuista ja tanssista, erilaisista ihanista tuoksukojuista, eri maiden herkuista….

Espanjalainen vappu on ateriointia yhteisöllisesti.

“Comida del Traje” on nimi yhteisölliselle ruokailulle, jossa kaikki tuovat mukanaan omia ruokiaan ja jakavat ne muiden kanssa. Toki tälle on ikioma päivänsä vielä vuodenkalenterissa muulloinkin muun muassa Madridissa.

Perinteisiä ruokia ovat manchego-juusto, leipä ja viini. Bollo preñao -leivonnaiset ovat täytetty chorizo-makkaralla.

Jos haluat kokeilla espanjalaisia kevätruokia piknikille, tässä muutamia ideoita:​

• Salpicón cítrico de pulpo: Nopea ja raikas äyriäissalaatti, jossa on kurpitsansiemeniä, sitrushedelmiä ja vihanneksia. ​
• Aceites aromatizados para untar: Maustettuja oliiviöljyjä, joihin dipataan patonkia tai käytetään salaatinkastikkeena. ​
• Lacón tonnato: Kylmä liharuoka, jossa on keitettyä sianlihaa ja tonnikalakastiketta. ​
• Ensalada turca piyaz: Kikhernesalaatti, joka on täynnä makuja ja ravinteita. ​
• Empanadillas  eli suolaiset tai makeat täytetyt pasteijat (tonnikalaa, tomaattia, keitetty kananmuna, paprikaa, sipulia, tai jauhelihaa, tai juustoa ja kinkkua. makeiss aversioissa omenatäytettä ja suklaata.
• Bollo preñao, suomennettuna raskaana oleva sämpylä, on chorizolla täytetty leivonnainen
• Gazpachot eli kylmät ja maukkaat vihanneskeitot leivän kera

Vapun juhlahetkiin kuuluu usein makeiden jälkiruokien nauttiminen.

Flan de huevo on klassinen munakaramellivanukas, joka on suosittu jälkiruoka monissa espanjalaisissa juhlahetkissä.​

Torrijas on perinteinen espanjalainen jälkiruoka. Se valmistetaan leivästä, joka kastetaan maidossa ja munassa, paistetaan ja ripotellaan sokerilla.​ Kuin meidän köyhätritarimme.

Yhteisöllisyys näkyy vapun piknikviltillä aukiolla, puistossa, rannalla, vuorilla, tai kadulla. Ja ohikulkijakin on tervetullut joukkoon iloitsemaan yhdessä. Elämä on yhteistä lahjaa!

Espanjassa ruoka ei ole vain ravintoa – se ei ole gurmee-hetki tai koreaa. Tärkeintä ei ole mitä syödään, vaan kenen kanssa. Se on kulttuurin, identiteetin ja yhteenkuuluvuuden ilmentymää. Vapun yhteinen ateria kertoo enemmän kuin uskoisikaan: se puhuu solidaarisuudesta, arvoista ja siitä, miten tärkeää on olla osa jotakin suurempaa.

Jaettu ateria on konkreettinen osoitus siitä, että yhdessä olemme enemmän. Nämä hetket eivät ole pelkkää ruokailua – ne ovat tapa siirtää perinteitä eteenpäin ja lujittaa sosiaalisia siteitä.

Näissä hetkissä kirjoitetaan historiaa , joka siirtyy sukupolvelta toiselle.

Mitä voimmekaan oppia espanjaliselta kulttuurilta? Tuntematonkin kutsutaan mukaan jakamaan leipä.

Ja juuri siinä piilee elämän ilon salaisuus: jaettu pöytä on jaettu todellisuus.

Tämän salaisuus meille opetettiin jo vuosituhansia sitten.

Ihminen etsii onnea monin tavoin. Jotkut etsivät sitä menestyksestä, toiset seikkailuista, kolmannet hiljaisuudesta tai rauhasta. Ja yksi syvimmistä ja yksinkertaisimmista ilon lähteistä on ollut meillä silmiemme edessä kaiken aikaa: jaettu pöytä.

Ei vain ateriana – vaan todellisuutena. Sillä silloin kun me istumme saman pöydän ääreen, asetamme maailmamme hetkeksi yhteiseen mittakaavaan.

Jaamme ruokaa, mutta jaamme samalla paljon enemmän: aikaa, sanoja, hiljaisuutta, tarinoita, surua, naurua ja armoa. Yhteyden.

Monissa kulttuureissa pöytää on aina pidetty pyhänä. Se ei ole vain paikka syödä, vaan paikka kohdata. Ei siinä kysytä, oletko valmis tai ansaitseva – vaan sinut kutsutaan.

Siksi se on niin voimakas kuva. Pöytä ei erottele, se yhdistää.

Kun istumme yhdessä pöytään, me emme vain ravitse kehojamme – me ravitsemme sieluamme. Siinä missä maailma jakaa meitä statuksiin, identiteetteihin, mielipiteisiin tai muihin ryhmittymiin ja leireihin, yhteinen ateria muistuttaa siitä, että me olemme pohjimmiltaan samoja: hauraita, toiveikkaita ja tarvitsevia.

Sanotaan, että leipä joka ei ole jaettu, on puoliksi kadotettu. Jaetussa leivässä on jotakin syvästi inhimillistä – ja samalla jumalallista. Se on teko, joka kertoo:  -Haluan, että sinulla on hyvä olla.

Jaettu leipä ei kysy palkkaa. Se ei laske hintaa. Se sanoo: -Meidän välillä ei tarvitse olla mitään muuta kuin tämä hetki. Tämä yhteys.

Tämä on se paikka, jossa elämän ilo syttyy: kun ihminen saa olla näkynyt ja vastaanotettu, ei siksi mitä hän on tehnyt, vaan siksi että hän on.

Maailma on yhä useammin yksinäinen. Teknologia muka yhdistää. Sielultaan moni kulkee erillään.

Jaettu pöytä on lempeä mutta radikaali teko – se keskeyttää erillisyyden. Se rakentaa sillan, vaikka me puhuisimme eri kieliä tai ajattelisimme eri tavoin.

Lopulta se, mitä etsimme, ei ehkä olekaan isoja saavutuksia, vaan pieniä hetkiä: naurua yhdessä, lämpimän ruoan tuoksua keittiöstä, lapsen silmien iloa kun hän saa ensimmäisen haarukallisen jotain uutta. Se on sitä, että joku kysyy: -Otathan vielä?

Elämän ilo ei ole suurta – se on lähellä. Se on pöydässä, joka jaetaan.

Ja juuri siinä piilee salaisuus: kun me murramme leipää yhdessä, murramme samalla yksinäisyyden muureja.

Kun kohotamme lasimme toistemme iloksi, kohotamme samalla ihmisen arvoa.

Avaatko tänä vappuna sydämesi oven? Levität pöytäliinan, kutsut jonku pysähtymään.

Ehkä sellaisen, jota et normaalisti kutsuisi. Ehkä siinä hetkessä syntyy jotakin paljon suurempaa kuin mitä osasit odottaa.

Elämän iloa ja rikkautta ei mitata yksin valmistetuissa ja syödyissä aterioissa, vaan jaetuissa.

Iloista vappua!

---