Botijo, jota kutsutaan Espanjassa myös bucaroksi ja canabarroksi taikka galiciaksi, on perinteinen huokoinen savisäiliö. Se on suunniteltu sisältämään vettä niin, että se jäähdyttää sitä itsekseen.

Botijo on tyypillinen vesiastia monissa osissa kuumaa Espanjaa. Sen muoto ja väritys vaihtelee. Joskus niitä on myös lasisia taikka metallisia, jopa muovisia. Perinteisesti se valmistetaan savesta.

Siinä on leveä vatsa ja yksi tai useampi suu, josta se täytetään, ja yksi tai useampi ulostulo, josta juoda. Samalla nimellä tosin markkinoilla myydään tavallisia saviruukkujakin.

Bojito täytetään vedellä. Erityisen savimateriaalinsa ominaisuuksien ja astian muodosta johtuen se jäähdyttää vettä raikkaaksi. Varastoitu vesi suodattuu savihuokosten läpi.

Joutuessaan kosketuksiin ulkoisen kuivan ja kuuman ilman kanssa, vesi haihtuu ja tuottaa jäähtymistä kuulemma 2,2 kilojoulea grammaa kohden.

Avainasia veden raikastumiseen astiassa on siis tuo vuotoveden haihtuminen. Lasittamaton saviastia tihkuu vettä huokosten läpi hitaasti ja näin seinämät pysyvät viileinä. Veden haihtuessa se ottaa varastoidusta vedestä kaiken lämpöenergiansa.

Josko olet lueskellut postauksiani, tiedät jo mitä kirjoitan seuraavaksi. Kaikki asiat ympärilläni opettavat elämästä. Lohduttavat, rohkaisevat, antavat ymmärrystä ja vahvistavat. Niin botijokin.

Hyvässä botijossa on makeaa ja raikasta vettä.

El agua fresca de un buen botijo!

Savi ei itsesään ole oikein mitään. Työstettynä se on vaikka mitä käyttökelpoista, hyödyllistä ja ihanaa. Taitavan savenvalajan käsissä syntyy upeita luomuksia. Kauneutta.

Näin olemme mekin – antaessamme luonnettamme ja elämäämme työstää, suostuessamme muuttumaan ja antaessamme olosuhteiden muovata ajatteluamme ja asenteitamme, voimme tulla käyttökelpoiseksi vaikka mihin.

Lasitettu pinta estää prosessin, estää raikkauden. Näin meissäkin. Vain aitous ja huokoisuus, herkkyys ja haavoittuvuus tuo lähellämme oleville elämään virkistystä ja nääntyville elpymistä.

Lasitettu pinta estää raikkauden.

Ja seisova vesi on jotain kamalaa. Tiedämme. Se haisee ja sairastuttaa kaiken.

Botijossa oleva vesi on koko ajan kosketuksissa ulkoisen ympäristön kanssa ja tihkuu ja haihduttaa ja siksi se muuttuu raikkaaksi. Samoin me – yksinollessa, vetäytyneenä, masentuneena, sivuun jääneenä ja syrjässä sielumme alkaa haista. Emme sitä itse huomaa, mutta se sairastuttaa kaiken.

Käsittelemättömät asiat estävät rakkauden.

---