Häkellyttävän kaunis linna Castillo de Colomares löytyy Aurinkorannikolta. Aivan oikea historiallinen linna tämä ei tosin ole. Se on koristeellinen rakennus, joka on rakennettu Kristoffer Kolumbukselle. Satulinnaa rakennettiin vuodesta 1987 seitsemän vuotta.
Linnassa on jäljitelty erilaisia Espanjassa käytettyjä tyylejä kuten bysanttilaista, roomalaista ja goottilaista arkkitehtuuria. Koristeellisessa ulkoasussa on kuin tarinana löytöretkistä muistuttavia yksityiskohtia.
Löydät kohtia, joissa muurari on kertonut laastillaan iloista tarinaa. Ihania torneja, joissa vertauskuvia unelmista. Kauniita lähteitä, joissa kuulet toivon äänen. Puhuttelevia portteja yhtenäisyydestä. Yläpuutarhoja, joissa rakkauden viestiä. Karttoja ja muistoja. Tarinaa ja sanomaa.
Kolumbus-aiheisena tämä on maailman suurin monumentti ja sen sisältä löytyy myös yksi maailman pienimmistä katolisista kirkoista.
Koko rakennelma on vuoren rinteellä, kilometrien yläpuolella merta. Alhaalla siintää osa Benalmadenan kylää ja taivaansininen Välimeri sekä Afrikan rannat.
Satua. Tuo sana pyörii kielellä. Paljonko Kolumbuksen tarinasta on legendaa, paljonko satua, paljonko totuutta?
Haittaako, jos uskomme sadun, jos se tuo elämään kauneutta ja voimaa? Häiritseekö, jos otamme todesta ajattoman tarinan voitoista ja haaveista? Häviääkö jotain, kun hyväksymme totuuden tarkoitusperien rinnalle jotain lisuketta?
Näin voi käydä.
Satua. Se sana pyörii kielellä.
Satu on todellisen elämän rajat ylittävä kertomus. Satu ei ole valhetta, ei vääryyttä. Sadussa ei ole pötyä. Siinä on todenperää ja kaipausta.
Lapsille satuja kerrotaan. Lapsille sallitaan satuilu. Saduthan ovat vain lapsille tarkoitettuja.
Ja kuitenkin kasvaessamme siitä ulos, kaipaus ja elämän vaikutusalan ylittävä jano jää.
Mitä on todellinen elämä?
Entä sen rajan ylittävä kokemus?
Ovatko ne sallittuja vain lapsille? Tai pidämmekö sellaista kokemusta satuiluna, täysin mielen kuvitelmien tuotteena? Juuri lapsethan ovat aitoja, välittömiä, puhtaita, ihailtavia, esikuvia siitä, kuinka elämän voi nähdä ja kokea vaistonvaraisena ja ei-opittuna.
Satua. Tämä sana pyörii kielellä. Satu on todellisen elämän rajat ylittävä.
Tässä paikassa aistit sen. Ylität rajoja kävellessäsi linnalla. Kosketat todellisen toiselle puolelle. Arki on kaukana täältä satulinnalta.
Todellisuutta on mennyt, tämä hetki ja tuleva. Todellisuus on ikuinen. Kestävä.
Kolumbuksella oli unelma. Hän löysi jotain uutta. Iloitsi. Hän loi sadun. Ja koko maailma muuttui.
Voit löytää jotain uutta. Ja koko maailmasi muuttuu.
Ei pidä pelätä oman rajan ylittämistä. On uskallettava seikkailuun kohden unelmaa. Astuttava kertomukseen, jota joku kutsuu saduksi, mutta sinä tiedät sen olevan todellista. Se kutsuu. Puhtaana, kauniina, totuudellisena.
Ja näet sen omin silmin, kuinka kauas rajojen ylitse ulottuukaan huolenpito.
Ja sadut loppuvat aina samalla tavalla. Onnellisesti. Elämän loppuun saakka.
