Olen luonnostani ambivertti eli viihdyn ihmisten parissa ja silti haluan olla hiljaisuudessa yksinäni.

On ollut tosin elämässäni sekin aika, jolloin hiljaisuus ja yksin olo oli ahdistavaa. Samoin yhdessä olo ja ajan jakaminen.

Aika tiheni ympärilläni liian tiiviiksi ja puristi. Sieluni oli sidottu ja tunteiden vanki. Väärät ja vääntyneet ajatukset johtivat tilanteeseen, jossa sisin voi pahoin – yksin ja yhdessä.

Silloin oli käsiteltävä kipu, jotta olisi tilaa uudelle, elämälle ja kohtaamiselle. Ymmärsin, kuinka petollisia tunteet ovat ja johtavat eksyksiin. Tunteet eivät enää saaneet olla mittari onnelle. Eivät tapahtumat ilolle.

Kypsä, kaunis elämä ei tarkoittanut tunteiden vähenemistä tai laantumista, ei ongelmien katoamistakaan, vaan luottamista. Siellä yksin ollessa hiljaisuudessa sisin alkoi laulamaan ilosta ja tanssimaan kiitollisuutta.

Siellä syvyydessä, pimeässä, täysin yksin ollessa syveni luottamus, rakkaus ja läsnäolo. Luottamus luopua minulle turvallisista asioista. Tietoisuus, ettei rakkaus pelkää mitään. Ja on paljon enemmän kuin tämä nykyinen hetki.

Mutta ehtona oli löytää tietoisuus itsestä – rakastettuna ja arvokkaana.

Filosofi Blaice Pascalin (1625-1662) ajatus kirjassaan “Mietteitä”, on vahvistava.

” Eräältä viisaalta kysyttiin, mikä on elämän tärkein hetki, jonka ihminen kokee, kuka merkittävin ihminen, joka hänet kohtaa ja mikä on ihmisen tarpeellisin teko. Vastaus kuului: Tärkein hetki on aina nykyhetki. Merkittävin ihminen on aina hän, joka parhaillaan on lähelläsi. Ja välttämättömin teko on aina rakkaus.”

Kun olet yksin, ja olosuhteet ovat sinua vastaan, siirrä katseesi sydämeesi. Kun olet yhdessä ja tunteesi ovat sinua vastaan, siirrä katseesi korkeuksiin. Löydät levollisuuden, rauhan ja ilon.

Yksin ollessa voi kokea suunnattoman suurta iloa, kun on kohdannut ja läpikäynyt ilon päällä olevat kivut: menetykset, hylkäämiset, väärät valinnat, loukkaukset, epäoikeudenmukaisuuden, rakkauden puutteen, kipeät muistot. Ehjät, rikkinäiset, puhdistettavat. Kaiken.

Yksin ollessa voi kokea suunnattoman suurta iloa, kun on kahlannut kaiken kieltämisen, vihan, pakenemisen ja sokeuden läpi. Kaiken elämättömän ja lukitun lävitse.

Siivet ovat liian raskaat, jos pelko, häpeä tai ikävöiminen on läsnä. Tai jos menneisyydessä on ollut riittämätön tila tunteille. Lentoon pääseminen on mahdotonta, jos katse on maassa.

Yksin ja yhdessä ollessa, henkisesti vapaana, emme takerru tunteisiin, emme toisiimme. Hyvä ja keveä olo ei ole menneestä eikä muista riippuvaista.

Yhdessä ollessa lämmin suhtautuminen vapauttaa ihmeet.

Rakkaus antaa tilaa näkyväksi tulemiselle. Yksin ja yhdessä on hyvä olla.

---