Muuttaessamme Etelä-Espanjaan oli monesti mietteissäni ajatus, kuinka ihanaa Suomessa onkaan se, ettei ole aitoja. Täällä kun jokaisen talon ympärillä korkea aita, piikkiaita tai suuri kivisuoja. Turvallisuussyistä toki, mutta jotenkin ahdistava.
Suomessa aidat antavat katsoa läpi. Ne ovat enemmänkin koristeina ja talon idylliä kohottavia.
Aidattu piha, suljettu portti.
Täällä aidat tarkoittavat tarkasti rajojen sisäpuolella olevaa elämää. Et näe sinne.
Mitä se oikeastaan kertoo meistä ihmisistä? Aidattu piha.
Rakennamme rajoja, kasaamme aitoja. Aidat ympärillämme eivät ole vain puuta tai metallia.
Me rakennamme rajoja koko elämäämme – luomme erotteluja, sääntöjä ja järjestelmiä, joilla pidämme hallinnassa sen, mikä tuntuu pelottavalta tai arvaamattomalta.
Aitamme voivat olla aikatauluja, mielipiteitä, rutiineja, sääntöjä tai jopa ihmissuhteiden valintoja.
Ihminen, sinä ja minä, määritämme, mikä pääsee sisään ja mikä jää ulkopuolelle.
Me suojaamme itsemme pettymyksiltä, epämukavilta keskusteluilta, muutoksilta, epävarmuudelta ja kaaokselta.
Piha aidan sisällä tuntuu turvalliselta – se on meidän omaa aluetta, hallittavissa.
Espanjassa kävellessä kauniilla kujilla et näe, mitä piha-aidan takana on. Kuinka kaunista, tai somaa. Kaikki on lie siellä järjestyksessä. Turvassa.
Eikö turvallisuus, joka perustuu sulkemiseen, ole kuitenkin pelkoa?
Mitä enemmän hallitsemme elämää, sitä enemmän joudumme kontrollin vangiksi.
Aita ei oikeasti suojaa meitä elämän kivuilta tai epävarmuudelta. Se vain luo harhan hallinnasta.
Aita saa meidät uskomaan, että jos kaikki on järjestyksessä, mitään pahaa ei voi tapahtua. Mikään ei voi satuttaa.
Mutta elämä ei toimi niin. Se tulee joka tapauksessa – joskus myrskynä, joskus hiljaisena kuiskauksena, joka kysyy:-Mitä sinä pelkäät?
Elämää ei tapahdu hallinnassa vaan kohtaamisissa. Todellinen yhteys syntyy silloin, kun uskallamme avata portin ja päästää elämän sisään – yllätyksineen, epätäydellisyyksineen, kipuineen.
Se tapahtuu silloin, kun emme enää rakenna aitoja.
Kun päästämme irti tarpeesta määritellä, kuka saa tulla ja kuka ei, milloin ja miksi.
Tiedämme täällä puolen Euroopan, että kaduilla kulkee ihmiskauppiaita, rosvoja, monenmoisia etsijöitä ja kauppareita. Emme voi suojata arkeamme täysin niiden olemassaololta aidoilla ja hälytysjärjestelmillä. Silti voimme olla suojassa ja kokea rauhaisaa turvaa.
Vapautta ei ole täydellisesti suojattu piha – vaan luottamus siihen, että pystymme elämään silloinkin, kun emme ole täysin suojassa.
Ehkä tänään on se päivä, jolloin sinä katsot omaa pihaasi ja kysyt
– Mitä aitaa minä ylläpidän pelosta käsin?
– Minkä aidan olen rakennuttanut elämääni tuomaan turvaa?
– Mitä elämä voisi antaa, jos astuisin sen ulkopuolelle?
Turvallisuus ei ole kontrollia ja hallinnantunnetta, vaan kykyä kohdata elämä sellaisena kuin se on.
Turvallisin paikka ei olekaan aidan sisällä – vaan siinä, missä uskallamme olla auki. Avoinna itsellemme. Muutokselle. Rakkaudelle. Jumalalle.
Ehkä aidan voi jättää auki – ja astua ulos vapauteen. Luottaen, että sinusta pidetään huolta.
Oletko sinä rakentanut elämääsi aitoja?
Miltä tuntuisi laskea portti auki, edes hetkeksi? Jaa ajatuksesi kommenteissa.
